<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen syönyt silmittömästi, juonut punaviiniä tulematta humalaan ja kantanut kotiin paljon alkoholipitoisia aineita. Viimeksi mainituista taksikuski totesi laukkuani autoon nostaessaan, että olenpa sitten satsannut hajuvesiin oikein kunnolla. Minä siihen loihin lausumaan, että olisi herra vain onnellinen, ettei ole paikalla kun alan testaamaan tuoksuja. Sen jälkeen juttelimmekin leppoisia kotimatkani ajan. Taksilla ajaminen on mukavaa, minä ajelisin kaiken aikaa, jos olisin rikas.

 

Niin mutta takaisin asiaan, tai asiaan ja asiaan, koulutukseen kuitenkin. En oppinut mitään uutta, akustiikka laivakokouksissa on persheestä, ruokaa oli erittäin paljon, mutta ohjelma niin kökköisesti veivattu, ettei kertakaikkiaan voinut syödä niin usein kun ohjelmassa sitä oli tarjolla. Keskityin lähinnä käkättelemään kollegoiden kanssa, testasimme erittäin monien eri paikkojen sohvia, nojatuoleja ja muita istuimia. Viking Rosella-ruusu nuokkuu Itämeren kukkavaasissa viimeisiä päiviään, kohta hyppää kehiin uusi ja uljas hybridi Viking XPRS. Hytti, jossa olimme, oli kahden hengen ikkunaton ja hengetön murju, jonka kokolattiamatto meinasi koko ajan saada yliotteen hengityselimistäni. Mätin nappeja naamariin kuin irtokarkkeja.

 

Tallinnassa on herkullisia värejä kenkäkaupoissa, Helsingissä en ole vielä päässyt sinne saakka, mutta tarkoitus olisi. Olisin ollut halukas satsaamaan kenkiin jo lahden toisella puolella, mutta niiden prkleiden koot loppuivat 40ään tai 41een. Ei sovi, kun en aio Tuhkimon ilkeäksi sisarpuoleksi. Menen siis Kenkä-Marskiin (muiden transvestiittien kanssa) kenkäostoksille. Taatana. Miksi minulla ei voisi olla sellainen naisellinen 39 tai 38 numeron jalka? Muillakin on! Ja ohkaisemmat pohkeetkin.

 

Tallinnassa oli myös kevät, kaikki vihersi jo. Ja fyysistä välimatkaa vain 70 kilometriä!

 

Kyldyyrikatsaus. Tallinnan ooppera on kaunis paikka. Tosca oli vaikuttava, mutta en tiedä pidinkö siitä kuitenkaan, minä kun inhoan tragedioita. Minusta edes fiktiivisten juttujen pitäisi loppua onnellisesti, koska elämähän ei lopu. Lavasteet olivat mielenkiintoiset, toimivatkin tosin. Miksi oopperalaulajat ovat aina vähän pyöreitä, ja sitten ne pitäisi kuitenkin kuvitella aivan toisennäköisiksi? Kamala dilemma, huomasin ajatusteni alkavan harhailla aina kun hahmot lauloivat toistensa jumalaisista piirteistä. Ääks.

 

Tulin sitten kotiin. En mennytkään enää tänään töihin. Arvatkaas mitä, lähden hakemaan uusia silmälasejani. Riemua! (Joko taas, s**tana?)