<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilen katselin 4D-dokumentin Naisen oikeus karvoihin. Siinä esiintynyt koomikko Shazia Mirza oli lievästi sanottuna hukassa karvojensa kanssa. Hän ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, sittenpä ohjelmassa ei ollut päätä eikä häntää. Siis ihan aikuisten oikeasti, kuka laittaisi päälleen toisen ihmisen karvoituksella koristeltuja alusvaatteita?

 

Ongelma on surullinen. Yhteiskuntamme kirjoittamattomien sääntöjen mukaan naisessa ei tule oleman karvoja. Piste. Sitten kun lähes kaikilla naisilla niitä jossain  "väärässä" paikassa on, iskevät karvanpoistajat oppeineen kehiin. Ja rahaa palaa.

 

Itseltäni on vanhemmiten karvankasvu vähentynyt. Tai sitten en vain kiinnitä asiaan enää niin paljon huomiota. Nuorempana kulmakarvat kasvoivat yhteen, koivissa oli tumma viidakko, kainalokarvoista puhumattakaan. Joko vuosikymmeniä jatkuva höylääminen on tuottanut tulosta tai sitten hormonitoiminta on muuttunut, mutta lähestulkoon pärjäisin ilman kosmeettista karsintaa. Kainaloni kuitenkin tahdon pitää sileinä. Helpompi huolehtia henkilökohtaisesta hygieniastaan.

 

Miehetkin voisivat minun puolestani kokeilla kainaloiden ajelua, ei se karvoihin tarttunut hienhaju niin kiihottavaa ole. Hygieniallakin tietysti on tekemistä haisuleiden kanssa, en minä sitä kiellä. Sen lisäksi olen aina pitänyt sileiksi ajelluista mieskasvoista, en voi kuvitella eläväni partaturrin kanssa. Miettisin koko ajan mitä sieltä karvojen seasta voikaan mönkiä. Ääks!

 

Minä olen sovussa karvojeni kanssa. Nypin, höylään ja ajelen säännöllisesti. Menisin brasilialaiseenkin, jos vain varaa olisi. Ja vielä jonain päivänä onkin. Ihan vain omaksi ilokseni.