<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Landbon metsät eivät tarjonneet vielä korvasieniä, mutta sen sijaan tarjolla oli mielentyyneyttä ja happea. Siellä me vaeltelimme polveilevissa satumetsissä parisen tuntia, josta tosin puoli tuntia vei kahvitauko. Miksi kaikki maistuu paremmalta metsässä? Pitäisikö ruoka aina nauttia ulkona? Miksei pääkaupunkiseudulle ole jätetty enemmän viheralueita ja kunnon metsää? Ensi syksynä pääsen työkaverini kyydissä takaisin Landbohon, metsät nimittäin olivat sellaisia, että niistä kyllä löytyy sieniä, aivan varmasti vaikka minkälaisia!

Kollegani avarassa keittiössä pääsin vihdoin arvoiseeni asemaan, johtotehtäviin ja katsomaan päältä kun ruokaa tehtiin ohjeideni mukaan. Itselleni jäi vain finalisoiminen, filosofioiminen, ja patojen maistelu. Oli se hienoa. Ja ruuasta tuli tietenkin hyvää. Vieläkin maailmasta löytyy ihmisiä, jotka eivät ole tofua maistaneet, mutta pari sain jo eilen illalla kokeilemaan. Hyvällä menestyksellä, sanoisin.

Jäkiruuaksi saimme uunimarjoja murutaikina päällisellä ja jäätelöä. Oli massu tyytyväinen. Sen jälkeen olikin tylsää lähteä Itäkeskuksen kautta kotiin. Matka kesti lähes tunnin, pääsin tosin työkaverin kyydissä Itikseen (luottokorttini kiittää), siitä bussilla Viikkiin, loppumatka kävellen mäen päälle. Tulipahan sitten eilen ulkoiltua.

Olen edelleen väsynyt, vaikka rempaisin 8 tuntia unta naamariin. Ei ole pienenkään viinamäärän kanssa aikaansaatu uni niin kuin selväpäisen katoaminen unimaailmaan. Heräsin vain kerran, puhelimen piipahdukseen. Luonnonvoima kuvitteli minun olevan vastaanottavaisessa tilassa viiden aikaan aamulla, ärjin jotain hänen korvaansa, ennen kuin suljin puhelimen ja vikkelästi näpyttelin äänettömälle. Hra K puolestaan oli fiksuna miehenä laittanut minulle vain tekstiviestejä, niiden saapuminen ei minua onneksi herätä. Niihin toisaalta olisin saanutkin herätä. Pöh.