<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Katselen taivaalle, seuraan sääennusteita sekä tvstä että netistä. Ahdistaa. Kaikki parvekkeellani nimittäin kasvaa jo niin komeasti, että en todellakaan tahdo niiden kuolevan kylmyyteen. En todellakaan tahdo enää kasvattaa tomaatintaimia uudelleen, en istuttaa basilikaa, krassia enkä hajuherneitä, jotka jo ryhtyvät kiipeilemään pitkin parvekkeelle aivan itse kiinnittämääni ritilää. (Rautalanka se on satujatarin paras kaveri, niin töissä kuin kotonakin.)

 

Sen lisäksi pukeuduin aivan liian lämpimästi töihin lähtiessäni. Villatakki ulkotakin alle ja hattu päähän, pelkäsin pohjoistuulta. Mutta eihän tuolla mikään kylmä ollut. Hiki tuli topattuna ennemminkin. Ja nyt sitten sataa vettä.

 

Sen verran vielä sääennusteasioista, että ilman on syytä parantua viikonloppuun mennessä. Etenkin Pohjois-Karjalassa. Siellä muuten tulee vilu äiteen syntymäpäiviä juhliessa. Ja jos tulee vilu, tulee juotua erinäisiä lämmittäviä juomia. Lämmittävä = alkoholipitoinen. Sitten siellä ollaan koko suku katollaan. Se toisaalta ei ole niin ahdistava ajatus kuin isäni suku katollaan. Äiteen puolella osataan kuitenkin pitää hauskaa.

 

Metrolehti taas sivisti minua. Suomeen on rantautumassa herhiläinen, sellainen 3,5 senttinen ampiaisen sukulainen. Inhottavaa. Hämähäkkienkin kanssa vielä tulen toimeen, mutta kaikki kelta-mustaraidalliset pörisijät saavat minut kauhun partaalle. Minä kiljun ja juoksen. Nyt on sitten yksi syy lisää huvittaa ympäristöään.

 

Metrolehdestä luin myös Nikitasta. Ei taida siitä raukasta enää eläjää tulla. Miten voi ihminen oikeasti olla niin tyhmä, ettei edes muutamaa kuukautta malta olla kunnolla, kun siihen saisi vapauden? Vai onko niin, ettei hän enää osaa elää vapaudessa? Onko niin, että hän alitajuntaisesti tahtoo takaisin turvalliseen kotiin, ainoaan tuntemaansa?