<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kävin sitten eilen Tallinnassa. Olin tutustumassa Punaisten laivojen uuteen pikapaattiin. Komea oli, tuoksui tuoreelle. Ohjelmassa oli myös vierailu Tallinnan kaupungin taidemuseoon KUMUun. Se oli piristävä vierailu, reilussa tunnissa kirmasimme oppaan kanssa läpi peruskokoelman, hieno läpileikkaus virolaisen taiteen kehityksestä. Opin paljon taas uutta.

 

Tuliaisia en ostellut. Entistäkin on kaapit täynnä. Ihanaa, kun varastoni eivät enää tyhjenekään samalla tavoin kuin vielä vajaa vuosi sitten. Säästyvät roposeni ja hermot.

 

Niistä roposista tuli mieleen talouteni kehitys. En ole enää moneen kuukauteen itkenyt raha-asioita, olettekos huomanneet? Olen saanut luottokorttivelkaani lyhennettyä, samoin hoituu kulutusluottokin omalla painollaan. Kunhan saan luottokorttivelan hoideltua pois päiviltä, hyökkään täydellä forssilla toisen velkani kimppuun. Pessimistisen lausunnon mukaan olen velaton nainen neljän vuoden päästä. Itse veikkaisin optimistisesti, että pari vuotta riittää, jos en joudu työttömäksi. Säästössä ei kovin kummoista summaa ole, mutta ihme ja kumma, tilille jää ihan oikeata käteistä reilun satasen verran joka kuukausi.

 

Monetaarinen katsaukseni päättyy tähän, selviän siis sittenkin itseaiheutetusta katastrofistani. Henkisten vammojen laatu taitaa olla vakavampaa, niistä(kin) toivottavasti selviän, mutta ennustetta en uskalla antaa. Itsetuntoni on edelleen miinusmerkkinen, koen lähinnä olevani tiskirätti tai kompostiosastoa. Kunhan nyt edes nollille pääsisi. Sekin helpottaisi.