<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Onneksi on ottoveli. Onneksi sillä oli krapula sunnuntaisen Lenny Kravitz konsertin jälkeen. Se lisää nuoressa miehessä yritteliäisyyttä ruuan suhteen. Itse olin rätti ja poikki, kun kotiin eilen könysin. Heikot unet ryhtyivät verottamaan voimiani vakavasti, vieraassa osoitteessa nukkuminen on vieras laji minulle.

 

Veliseni teki tofua, toinen satay-kastikkeessa ja toinen kirpsakampi, jossa oli sitruunaa ja chiliä. Molemmissa vihanneksia. Jälleen kerran, uskomattoman maukasta. Kasvisruuastakin voi syödä ähkyn, mutta parasta siinä on nopea lasku. Vatsaan ei jää kiviä. Jälkiruuaksi napostimme lakritsaa, molemmat olemme heikkoina siihen.

 

Söin ja menin nukkumaan. Siinäpä eilisen illan ohjelma. Veliseni olisi tahtonut katsoa telkkaria, mutta tuulen takia mäen päällä ei tietenkään näkynyt mitään. Itse vetelin unta kymmenisen tuntia. Nyt onkin sitten aivan toinen olo, uskallan jo ajatella sitäkin, että puolen päivän jälkeen lasken aivan tuikituntemattoman hammaslääkärin tutkimaan kalustoani. Vähän jänskättää. Oikeastaan jänskättää ihan kamalasti, mutta jos en puhu siitä, niin jospa unohtaisin mitä minulle tapahtuu. Siellä on kuitenkin tapahtunut jotain pahaa kaikesta pesusta ja lankaamisesta huolimatta.

 

Onneksi on ottoveli, hän nimittäin aikoo vielä tänään imuroida ja pestä pyykkiä. Mistä ihmeestä saisi tuollaisen puolison?