<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen rampa. Teloin itseni tavarankantotouhuissa sunnuntaina, ajelin täysillä kuljetuskärryillä ensin reiteeni ja sitten nilkkani päälle. Jipii. Ei nyt kuitenkaan lääkäriin tarvinnut lähteä, mutta kylmä-koho-kompressio olisi ollut nilkkaan paikallaan.

 

Hyvin olen syönyt jo nyt. Kokoukset ovat yleensä suurta syömisen juhlaa. Eilen illalla natustimme tex mex buffetin, aamulla yritin sievistellä aamupalapöydässä, mutta kokkeli sai minut riehaantumaan. En vain voi vastustaa munakokkelia. Lounaalla tomaattikohokas (onneksi edes pieni) ja strutsiwokkia. Illalla Nikolai II:n valtaannousun kunniaksi tarjottu illallinen kylttilänvalossa.

 

Tähän voisi vaikka tottua.

 

Sitten ne huonot uutiset: ihmiset vaihtavat saapumis- ja lähtöaikojaan. Yksi sairastui, toiselta (viimeisen päivän kouluttajalta) peruttiin lennot, eikä hän pääse paikalle laisinkaan. Esihenkilö on puhelimessa herttainen oma itsensä, arvaahan sen, kun itseään kiristavät säästötavoitteet. Sitä paitsi hän kun ei ymmärrä ihmistä, joka ei saa internetyhteyttä toimimaan välittömästi. Minä taas olen tunnetusti aivan käsittämätön tumpelo, joka ei osaa tehdä it-asioille muuta kuin nostaa käpälänsä pystyyn.

 

Tähän kai olen jo tottunut.

 

Varmaan pitää lopettaa tämä raapustelu, ryhtyä hymyilemään taas kaikilla hampeilla, sanoa ensin ei kaikkeen, sitten katsoa mitä voi toteuttaa. Usein tuntuu, että olen virallinen paha poliisi. Saisi edes välillä olla hyvis. Edes kerran. Kumpi muuten on paha poliisi, se joka osaa lukea, vai se joka osaa kirjoittaa?

 

Pahisteluun en totu varmaan ikinä. Minusta olisi kivointa olla mukava. Mutta ehkä sitten vapaa-aikana voi enemmän toteuttaa sitä hyvis-puolta.