<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
...vaikkei se edes kuulu kristilliseen porukkaan.
Minulla nyt taas pitäisi olla se kamera. Sain nimittäin postia kissoilta. Kokonaiselta laumalta. (Ei, mukana ei ollut yhtään hiirulaista eikä kissankarkkeja tai minttua, mutta niitä voisin lähettää takaisin. Kissa olisi ollut melkoinen ylläri.). Ihana kortti, sellainen mitä näkee askartelupaskartelu-blogisivuilla tehtävän, öö, kolmiuloitteinen? Kauniita orvokkeja ja suloinen kisumisu. Sisällä tervehdykset jokaiselta karvanaamalta talossa.
Ja aivan uskomattoman upeat patalaput! Enhän minä nyt muuten keuhkoaisi, mutta kun kokkaan kovaa ja korkealta, ja sen lisäksi patalaput olivat tilkkutyötä. Aiheena tietenkin kissat ja kissaeläimet. Miten kauniit ja kerrankin riittävän suuret patalappuset. Voi kiitos kiitos kiitos, Nami, Pate, Noona ja Neko! Ja huushollin huoltajille myös suurkiitokset.
Minulla on pehmeä, erittäin pehmeä, kolonen sydämessä kissoille. Ja sen kyllä huomaa. Eilen meinasi taas tippa tulla silmään, kun paketin avasin. Etenkin kun bonustehtävänä löytyi sisältä myös Mimmikalenteri. Puoli vuotta silkkaa kissaneitienergiaa! Uuaaaaaahhhhh!
Siinä melkein unohtuu, että minulla onkin tänään vapaapäivä. Ja meinaa unohtua sekin, että sain myös vieraita eilen, ja jotain kastettavaakin tarjosin (syrnikkejä, hilloa ja buzzadoorattua mehua, terveellisiä asioita.). Etenkin unohtuvat työperäiset pashahalvaukset, joita joudun seuraavan kerran käsittelemään sitten maanantaina. Ihmisillä voi olla niin monenlainen vaikutus toisiinsa, tällä kertaa hyvä.
Oikeastaan minun piti tänään puhua itsekseni siitä, että onko buzzaaminen, suusta suuhun markkinointi, minusta ookoo vai ei. Ja että onko se nyt sitten kivaa, kun kiusaa kavereitaan tuote-esittelyillä? Tähän saakka se on ollut helppoa, tarjolla on ollut ruokaa tai juomaa. Sitten loppujen lopuksi varmaan aioin tulla sellaiseen tulokseen, että onko sillä nyt sitten kuitenkaan väliä, jos itse tykkää siitä, mitä tarjoaa, sen lisäksi siinä saa näköjään kokeilla uusia juttuja. Ainahan sen voi lopettaa, jos alkaa kamalasti ahdistamaan. Mitäs te sanotte? Jos ystävänne kysyy, että saako hän esitellä yhden jutun, jaksatteko kuunnellla vai juoksetteko karkuun?
Ja seuraavaksi nukun vähän lisää, toivottavasti. Mitä hyötyä on vapaapäivästä, jos käy niin ylikierroksilla, ettei osaa edes nukkua?
