<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Minä olen jo pidempään miettinytkin, että kuinkahan pitkään tämä kirjoitusbuumini kestää. Taisi loppua nyt, viime viikolla jo ryhtyi kone yskimään. Ei vain ole mitään sanottavaa, nukuttaa ja väsyttää. Ainakin tänään. Johan minä kolmisen vuotta olen tätä pyöriutellytkin, jospa pikkuhiljaa ryhtyisi ”oikea elämä” kiinostamaan tätä virtuaalista enemmän. Katsotaan, kuinka akan käy.

 

Luonnonvoima kävi tuomassa vieraspatjan sekä osan levyistäni. Olisi ollut liikaa vaadittu, että kaikki olisivat tulleet kerralla, mutta onpahan edes osa pelastettu. Yritin ehdotella, että voin oikeasti itse käydä hakemassa loput, mutta hän vastusti ajatusta. On kuulema sen verran sekaisin paikat, että saatan saada hermoromahduksen. Minä taas puolustelin, että en ole jäämässä asumaan hänen luokseen. Tahdon vain tavarani, sen jälkeen poistun. En aio jäädä seurustelemaan enkä saamaan hermoromahdusta.

 

Riivoin herneet paloistaan, sotkin ne couscousin joukkoon. Kastikkeena oli kookostofua. Terveellisyyslinja jatkuu. Mietin mielessäni, että voisin joku päivä hakea herneitä toisen pussillisen vaikka pakkaseen. Nyt niitä vielä siellä pellolla olisi. En kyllä oikeastaan tiedä paljonko niitä saa kerätä mukaansa, vai saako kaupungin pellolta yleensä ottaen kerätä herneitä mukaansa. Vai onko enemmän tarkoitus syödä niitä vain suuhunsa?

 

Olen pian kolmisen vuotta pyöritellyt tätä blogia, sitä ennen lähes vuoden edeltävää. Ainakin nyt tuntuu siltä, ettei minulla ole mitään järjellistä (eikä järjetöntäkään) sanottavaa. Katsotaan nyt sitten mitä mieltä olen huomenna.