<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Matkaraporttini saa odottaa. En jaksa purkaa kuvia kamerasta ja valita niistä sopivia. Monipuolinen oli reissu kuitenkin, ystäviä, sukulaisia, juhlintaa, ruuantekoa, chillailua ja metsäkeikka. Eiliseltä junamatkalta ei ole kuvia, ja parempi niin. Satuin tuurillani tietenkin juuri siihen junavaunuun, jossa oli kaksi vinkuvaa kakaraa. Toinen strategisesti sijoitettu vielä minun taakseni. Minä tahtoisin jutella vakavasti sen osastovastaavan kanssa, joka on näistä kohtaamisista vastuussa.

Alkumatkasta jo tunkesin tulpat korviin, en kestä kimeitä toistuvia kiljahduksia, joita kääpiöiden vanhemmilla matkaseuralaisilla ei ollut näköjään minkään valtakunnan tarve hillitä. Sain melkein loppuun luettua Kuningattarien rakastajat –kirjan, pitää päästää loppu päiviltä tänään heti kun jaksan. Kerran säikähdin perusteellisesti kun takanani istuva kakara päätti potkaista täysillä tuolin selkämykseen. Munuaiseni vinkuivat. Toisen kerran kakara yritti herättää huomioni vetämällä tukasta. Silloin nousin, käännyin ja mulkaisin sekä kääpiötä että huoltajaa.

Hillitsin itseni, en tappanut kumpaakaan. Loppumatkan sain olla rauhassa. Pääsin Helsinkiin, grillijuhliin ja viininlipittelyyn. Kivaa oli, ruoka oli hyvää, seurakin jees, mutta olipa ihana tulla kotiinkin. Skippasin jatkoviritykset. En nähnyt itseäni vaeltamassa tuhannen kapakan kautta raskaan kassini kanssa, hiki tuli nytkin, kun roudasin sen yhdeksän jälkeen bussilla kotiin.

Nukuin jotenkin huonosti, näin työpainajaisia, arvaahan kun jäivät työasiat pyörimään päässä. Niskassa on joku lihas jumissa. Äsken yritin venytellä sitä ja sain jotain aukeamaan. Jopa niin hyvin, että alkoi äkillinen päänsärky, mikähän helvetin hyytymä siellä humahti aivojen läpi? Ajattelin kokeilla vielä kolmannen kerran nukkumista, ennen kuin lähden ystävättäreni tykö kahvikekkereille. Sopivaa minikrapulatoimintaa.