<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilen olin töiden jälkeen silmittömän tehokas. Rundasin pitkin Helsinkiä; Stockalta pari lahjakorttia, Kappahlista ystävälle yksi riepu, alkosta pari putelia jallua (toinen pöytämaksuksi, toinen ihan vain itselleni, kun nyt kerta äärellänsä olin), sen jälkeen vielä pikapikakeikka Hämeentielle tofu- ja curryostoksille. Sokerina pohjalla 71:n bussikuski, joka päätti käännyttää autollisen asiakkaitaan ja pakkokuuntelutti meillä jotain jeesus-kanavaa. Siinä vaiheessa alkoi poskia kuumottamaan sillä volyymilla, että kaivoin korvatulpat esiin käsilaukustani ja tunkesin korviin. Suosittelen tätä keinoa muillekin hermoheikoille joukkoliikenteen käyttäjille.

 

Illalla ennen nukkumaanmenoa ryhdyin laskemaan työpäiviä. Sitä ennen olin lueskellut ties kuinka monennen kerran Spoon River Antologiaa, jossa ikänsä puotipuksuna työskennellyt herra haudastansa vinkuu tehneensä töitä ilkeälle patruunalle 313 päivää vuodessa, 14 tuntia päivässä, ja sitten kuolee kuusikymppisenä silkasta raivosta, kun tajuaa mitä on tapahtunut. Onneksi tilanteeni ei omien laskelmieni mukaan ole aivan niin paha, viikonlopuista tulee 102 päivää vapaata, lomapäiviä on 25 (lauantait tietenkin vähennetty luvusta) ja virallisia juhlapyhiä on noin 6-9 riippuen vuodesta.

 

Kaiken kaikkiaan työstä vapaata on siis reilu 130 päivää + mahdolliset sairaslomapäivät. Oikein terveenä vuotena ihminen työskentelee lähes 235 päivää. Jotta repikääs siittä. Tästä sisuuntuneena tein heti ensimmäiseksi tänä aamuna yhden työpaikkahakemuksen. Sain sieltä jo kiitos kiitos-vastauksenkin, palaavat asiaan parin viikon päästä. Iltapäivällä revin aikaa lisää vaikka pissitauosta ja tekaisen toisen.

 

En tahdo kuolla vähän ennen eläkeikää raivoisana vihakimppuna, tahdon kuolla iloisena eläkeläisenä (vaikka sitten pienemmällä eläkkeelläkin).