<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Helsingin Sanomat uutisoi vaihteeksi hyvänmielen uutisen, pienihän se juttu oli, mutta sai hyvälle tuulelle. Amerikoissa setä McCarthy oli vieraillut slummeissa ja törmännyt onnettomiin rakennelmiin, joita ihmiset käyttivät asumiseen. Hänellä alkoi päässä hurisemaan, ja kohta oli konttikodin demoversio valmiina. Hintaa vain eur 5.500, dollareissa usd 8.000.

 

Minäkin tahdon tuollaisen, vaikka kesämökiksi. Voisin maalata sen sievän punaiseksi ja lisätä vähän lämmitystä. Sitä olisi helppo rekka-autolla liikutella paikasta toiseen, jos kyllästyisi maisemiin tai naapureihin. Esihenkilölleni voisin hankkia toisen työpaikan takapihalle. Hän kun viettää matkustuskiellon aikaan iltansa toimistolla puhelimessa. Olisi edes jonkinlainen kodinomainen olosuhde lähellä. Suomalaiseen versioon joku viisas tietysti tahtoisi saunan, minulle riittäisi pihalle sellainen lämmitettävä tynnyrikylpy.

 

Peilit ovat seinässä. Olipa outo tunne nähdä itsensä ja vaatekertansa tänä aamuna. Tähän saakka olen pöristellyt aina töihin saakka ja vilkaissut kokonaisuutta vasta hissin peilistä. Saattaa auttaa ylilyöntipukeutumisasioissa. Sitäkin kun on välillä tapahtunut. Mutta kumma tunne, ihan kuin olisin muuttunut näkyväksi. Kun ei ole katsellut itseään peilistä lähes vuoteen, on tullut sellainen ihmeellinen näkymättömyyden tunne. Eihän kukaan muukaan voi minua nähdä, kun en itse näe. Mutta nyt näyn, se ei välttämättä aina vain ole niin iloinen asia.