Pikkuveli on myöhässä, minä päissäni. Tästä on hyvä lähteä ajelemaan pitkin maita ja mantuja. Otti sittenkin koville tuo eron tekeminen, tuli sellainen tunne, että jotain jäi kokeilematta. Ja että näin sitä itse itsensä tipautti tyhjän päälle.

Ja että tunnelma olisi katossa, katsotaanpa sääennuste. Xttu, mie palellun sinne.

Sain eilen selville jotain hra Ksta. Päätin, että meidän ns. suhteemme saisi arvokkaan lopun. Tai jos ei arvokasta, niin ainakin nopean. Minä olen aina uskonut nopeisiin toimiin, tuleen ei saa jäädä makaamaan. Ihmissuhdeharjoittelun aika on ohi. Nyt joko uin tai hukun, mutta puhtaalta pöydältä. Kyllähän se kirpaisi, mutta parempi näin. Kuningatar, joka oli läpeensä tyytyväinen, päätti sadun sanoihin ”sen pituinen se”.

Muu ei juuri päässä ole pyörinyt. Onneksi vaihdan tänään paikkakuntaa. Ja onneksi tekemistä riittää. Onneksi kyseessä ei ollut mikään maailmaa syleilevä rakkaustarina. Seuraava päivitys tapahtunee joskus sunnuntaina (jos jaksan). If you can´t be good, be careful!

En tiedä uskallanko edes kertoa, miten mukavan, kivan ja mielenkiintoisen oloiseen paikkaan kävin haastattelussa. Etenkin kun asiasta kuulen lisää vasta ensi viikon lopulla. Se olisi niin minua. Saisin tehdä aivan uusia ja mielenkiintoisia asioita. Positiivinen puoli toki on, etten vaikka saisikaan paikkaa, on olemassa unelmatöitä. Ne vain pitää löytää.

Melkein ilkeä tytärpuolikin tulee kylään ensi viikolla. Tällä viikolla on niin kiire, ettei paljon sosiaalisia velvoitteita omasta puolestaan hoideta. Tänään muun muassa menen museoraitiovaunuajelulle. Huomenna taas ajelen pohjoiseen Suomeen pikkuveljen kyydissä. Sitten nukun huonosti koko viikonlopun, syön liikaa, seurustelen sukulaisten kanssa ja ehkä jossain määrin muutun lapseksi jälleen.

Minulla on yhtä aikaa toiveikas ja ahdistunut olo.

Minulla on puoliovaalin muotoinen mustelma oikean käden ranteessa. Tietysti sillä näkyvällä puolella. Tein sen tietokonereppuni hihnalla, kun revin kiireessä reppua selkääni junan saapuessa pääteasemalle. En kerta kaikkiaan ymmärrä miksi minun pitää olla tällaista hienohipiäistä mallia, kun ei ihoni muuten mikään kuulauden huipentuma ole.

Joskus ärsyttää kantaa tietokonetta edestakaisin työn ja kodin välillä, mutta kun tiedän, että toinen vaihtoehto on ei tietokonetta kotona laisinkaan, ärsytys siirtyy taka-alalle. Eilenkään ei olisi ollut "mitään tekemistä", kun ajattelin katsovani Ugly Bettyn telkkarista ja huomasin, että kappas, kaikki kanavat päättivät näyttää vain pikseleiden leikkiä. Svidun uusi ja toimiva tekniikka. Kirjaakaan en jaksanut lukea, vaikka jonkun verran olenkin edistynyt jo siinä lajissa. Onneksi oli läppäri, pääsin sitten leikkimään internetin kanssa.

Olisin mennyt kampaajalle, mutta jonossa oli kolme ihmistä ennen minua eikä minkään valtakunnan tietoa siitä, koska olisi vapaata. En viitsinyt jäädä odottamaan. Äiteen syntymäpäivät sen kuin lähestyvät, ja minä näytän edelleen metsänpeikolta. (Puhumattakaan siitä työhaastattelusta. Voi hyvänen aika.) Vahingoitan itseäni myös henkisesti, kun äitee katselee lastaan taas ahdistuksen vallassa, minä en ole koskaan osannut hänen mielikseen pukeutua tai olla. Eipä siis tilanne mitenkään poikkea entisestä ensi viikonloppunakaan. Siellä minä vedän enojen kanssa viinaa ja poltan tupakkia. Kamala kakara.

Ai niin, tässä tulppaaneja ystäväpariskuntani pihalta. Vähän väriä kirjoitteluuni.

Katselen taivaalle, seuraan sääennusteita sekä tvstä että netistä. Ahdistaa. Kaikki parvekkeellani nimittäin kasvaa jo niin komeasti, että en todellakaan tahdo niiden kuolevan kylmyyteen. En todellakaan tahdo enää kasvattaa tomaatintaimia uudelleen, en istuttaa basilikaa, krassia enkä hajuherneitä, jotka jo ryhtyvät kiipeilemään pitkin parvekkeelle aivan itse kiinnittämääni ritilää. (Rautalanka se on satujatarin paras kaveri, niin töissä kuin kotonakin.)

Sen lisäksi pukeuduin aivan liian lämpimästi töihin lähtiessäni. Villatakki ulkotakin alle ja hattu päähän, pelkäsin pohjoistuulta. Mutta eihän tuolla mikään kylmä ollut. Hiki tuli topattuna ennemminkin. Ja nyt sitten sataa vettä.

Sen verran vielä sääennusteasioista, että ilman on syytä parantua viikonloppuun mennessä. Etenkin Pohjois-Karjalassa. Siellä muuten tulee vilu äiteen syntymäpäiviä juhliessa. Ja jos tulee vilu, tulee juotua erinäisiä lämmittäviä juomia. Lämmittävä = alkoholipitoinen. Sitten siellä ollaan koko suku katollaan. Se toisaalta ei ole niin ahdistava ajatus kuin isäni suku katollaan. Äiteen puolella osataan kuitenkin pitää hauskaa.

Metrolehti taas sivisti minua. Suomeen on rantautumassa herhiläinen, sellainen 3,5 senttinen ampiaisen sukulainen. Inhottavaa. Hämähäkkienkin kanssa vielä tulen toimeen, mutta kaikki kelta-mustaraidalliset pörisijät saavat minut kauhun partaalle. Minä kiljun ja juoksen. Nyt on sitten yksi syy lisää huvittaa ympäristöään.

Olen ihminen, joka ei tahdo tuhlata ruoka-aineita. Syömättä oli jäänyt banaani ja loput laktoosittomasta rasvattomasta maustamattomasta jugurtista. Päätin, että niistä tulee pirtelö. Samalla ajattelin, että se saattaisi lievittää makeanhimoa, jonka krapula oli tuonut muassaan.

Ylikypsä banaani pilkottuna

Lusikallinen vadelmahilloa

Ripsaus kardemummaa

1,5 dl maustamatonta jugurttia

1,5 dl kaurajäätelöä

Tehosekoittele ainekset, kaada pitkään lasiin. Nauti heti. Jos tahdot saada autenttisen lapsuusfiiliksen, tökkää lasiin pari pilliä. On hyvää. Eikä taida edes olla kamalan epäterveellistä.

Mietin, että olisi sinne sopineet muutkin mausteet, kaneli, sitruunamelissa, minttu. Varmaan vaikka vähän mikä hedelmä.

...että te lukijat kertoisitte minulle jotain? Mineen nimittäin juuri nyt jaksa. Väsyttää ja taitaa olla joku krapulakin. Kertokaa vaikka ketä olette ja mitä te täältä haette. Saa kertoa myös vitsejä, ruokaohjeita tai muuten kiinnostavia tapahtumia.

Peli-ilta oli viihdyttävä. Tapoin kaksi önniä (hobitille ja varkaalle harvinainen tapahtuma). Tasoni nousi. Suunnittelimme matkaa lavatansseihin, kaikille unikkokangasvaatteet päälle.

Jos vain suosiolla menisin takaisin unille.

Pesin vuorellisen pyykkiä, väänsin pizzan illalliseksi. Join siideriä. Surffasin. Siivosin. Join lisää siideriä. Paistoin kasan jauhelihapihvejä tämäniltaista pelitapaamista varten. Osoitin kaikin puolin käsittämätöntä aktiivisuutta. Siinä vaiheessa kun aloin kytkeä kaiuttimia tietokoneeseen, läppäsin itseäni käsille, ja pakotin itseni unille, muuten olisi taas juomapolitiikka karannut käsistä.

Enpä muuta. Xituttaa plokilista. Nyt uusin ongelma on pykiminen, sivujen latautuminen kestää sata vuotta (lue minuuttitolkulla). Minä todella toivon, että se tarkoittaa, että konehuoneessa tehdään jotain, joka parantaa listan toimintaa. Muuten tekivät suden jo syntyessään. Pitää varmaan ryhtyä kasaamaan omiin kirjanmerkkeihin kaikki suosikkinsa ja lakata käyttämästä etopashaa.

Viimeisessä unessa olin kotiseudulleni palaava mies. Laivamatkalla muut pääsivät käymään välipysähdyssatamassa, kun jäin rahattomana itse laivaan odottelemaan lähtöä eteen päin. Yht´äkkiä tajusin käteni alkavan fosforoida kaikkea mihin koskin. Tiesin, että tapahtuisi jotain maagista. Paikalle lensi kettujen vetämä reki. Sitä ohjasti vihreänuttuinen olento, jonka tiesin olevan haltia. Yksi ketuista toi minulle lahjan, meripihkaisen korun ja symbolisen ketunhännän. Kiitin kohteliaasti. Seuralaiseni oli tohkeissaan, hän selitti, kuinka elämäni tulisi nyt muuttumaan parempaan.

Harmi, kun heräsin. Oli kerrankin juuri sellainen uni, jossa olisi voinut seikkailla loputtomiin. Fantasiaa, mutta ei kauhua. Taidankin lähteä kokeilemaan, vieläkö tulisi joku samanlainen. Etenkin kun lakanatkin ovat rapsakanpuhtaat. Vaihdoin myös kesäpeiton, sellaisen kevyen, ei pitäisi enää hiki tulla.

***

Edit 14:50

Jos syö allergialääkettä kaksinkertaisen määrän, niin voiko pää, tai oikeastaan ontelot, tulla kipeäksi? Vai johtuuko se siitä, että koivu kukkii raivoisasti? Aamulla teidän oma dementikkonne nimittäin pyöri taas residenssissään ympyrää miljoona asiaa mielessä ja aikaa vain se 40 minuuttia, minkä olen laskenut riittävän aamutoimiin, jos tukkaa ei tarvitse pestä (siihen menee ainakin 15 minuuttia). Olen kellottanut itseni aika tiukille, siinä ei paljon rutiineista poiketa.

Tänä aamuna keräsin lääkkeet vesipullon viereen pöydälle. Muistan varmasti ottaneeni verenpainelääkkeeni, mutta koska allergialääkkeen ottamisesta ei varmuutta ollut, päätin (idiootti) hiutaista poskeeni vielä toisenkin. Jos huonosti kävi, vetelin siis kaksi. Nyt sattuu päähän. Pitäisiköhän minun dementikkoparan hankkia jo dosetti, niin kuin on muillakin mummoilla? Nyt sattuu.

Eilen kävin tutustumassa Hotelli Korpirantaan kollegan kyydissä. Siellä oli monta bussilastillista matkan- ja kokoustenvaraajia samoissa touhuissa. Kuuntelimme erilaisia artisteja, jousikvartettia, jotain bilebändikomboa ja Jore Marjarantaa. Sitten söimme. Ja me, jotka emme ajaneet, myös joimme, vähän. Korpilampi on varmaan joitakin tarkoituksia varten aivan ookoo paikka, mutta minua ahdistavat kurssikeskusmaiset hotellihuoneet. Niin ahdistavat esihenkilöäkin, tiedän. Pitää siis harkita, ennen kuin sinne ryhmän laitan.

Kollega oli nuorna tyttönä asustellut Pohjois-Espoossa, joten paluumatkalla sain sight seeing kierroksen hänen lapsuutensa maisemissa. Se vasta olikin mukavaa! Hauska kuulla ihmisestä jotain hänen työmaskinsa takaa! Muutenkin olemme kyllä jutelleet yllättävän paljon työhän kuulumattomia asioita, minä kun yritän niin pitää sitä linjaa, että asialliset asiat hoidetaan ja sitten vapaa-ajalla voidaan olla kuin ellun kanat.

Ellun kana aikoo tänä iltana pestä pyykkiä. Mutta sitä ennen teen vähän töitä ja jaan "Blogging with Porpoise" merkkiä. Otetaas tuosta yksi kissablogi, Puuman puuhat. Puuma tekee ehkä beibejä Mannan kanssa. Sitten tuolta ruokablogi, sitä saa edustaa tällä kertaa Polkkapossu, kun se on niin ÄIJÄ (olisiko jotain yhteistä tuon Puuman kanssa?). Vielä joku suosittu blogi, se saa olla tällä kertaa Varo Vaan, jos saisimme Aina Ilonaan sillä vähän lisää kirjoitusvauhtia. Vielä roiskaisemme preinikan comebackin tehneen Kierrätystavaran suuntaan ja toivomme, että hän pysyisi kuvioissa pitkään. Koreaksi lopuksi jaamme sen Paskamutsille. Mistä te luulette että minä kaikki ruoka- ja sisustusvinkkini muka haalin?

Olkaas sitten hyvä vain!

Inhottavia kylmiä öitä, pelkään taimieni puolesta. Eilen taas lueskelin tomaatinkasvatusohjeita, ja kauhukseni luin, että kun tomaatintaimet saavat liikaa kylmää, niihin tulee fosforivaje ja ne sinipunaistuvat. Mistä ihmeestä minä niille nyt fosforiksi muutun? Noh, ehkä he selviävät, on meillä selvitty huonommissakin oloissa.

Sen lisäksi istutin ylijääneet tomaatintaimet uudelleen, äitini tahtoo ne siirtolapuutarhamökilleen. Saavat siis vielä pari viikkoa harjoitella minun parvekkeellani ennen kuin ne siirretään koppikasvatukseen Kallaveden rantaan. Siellä niillä tuleekin olemaan oikein hyvät oltavat. Siirtolapuutarhamökki on aivan ihana! Se on kuin pieni karamelli muiden irtsikoiden joukossa. Ja rantaan ei ole kuin muutama sata metriä, ihanteellinen kesänviettopaikka. Ehkäpä tänä kesänä käyn testaamassa sen uudelleen (ja ehkä paremmalla onnella kuin viime kesänä).

Sain Kukkikselta tällaisen kivan prenikan. Suurkiitos, se on kaunis!

Jakelen sitä iltasella eteen päin, nyt ei taas kerkeä, tuli kiire sen alkuviikon lorvimisen tilalle. (Sitten taas ihan hiljaa; minulla on muuten ensi vkolla työhaastattelukin, en ole antanut periksi, etsin edelleen.)

Viime yönä sänky paloi. Tai siltä ainakin tuntui kun heräsin neljän jälkeen sairaaseen painajaiseen. Ja katso! Aion jakaa sen kanssanne. Ne, jotka eivät pidä toisten unista, voivat tulla sitten taas huomenna käymään (jos plokilista suo, tänä aamuna avainsanoissa oli muun muassa kokoomus ja dodo, ensimmäinen on puolue ja toinen lintu).

Olin valmistautumassa häihin, kauhukseni tajusin, että ne olivatkin omat hääni. Olin menossa toistamiseen naimisiin Luonnonvoiman kanssa. Hiukset oli laitettu nätisti kikkaroille ja jotain kangaskukkiakin sinne oli tungettu, mutta minulla ei ollut juhlakolttua. Mietin mielessäni, että se on oikeastaan ihan hyvä, etten ole siihen tuhlannut, koska eron tahdon kuitenkin heti.

Yritin vielä ylipuhua Luonnonvoimaa, että emmekö peruisi häitä. Kuitenkin hän vain veti sellaista kiiltävän harmaata sakettia niskaansa ja totesin, että tästä ei aivan näin vähällä yli päästä. Kaikki katosivat juhlapaikalle, minä vedin farkut ja paidan niskaani ja kipitin itsekin paikalle. Siellä olivat jo kaikki sukulaiset parhaissaan ihmetellen minun vaatetustani. Rauhantuomari puuskahti, että eikös hän teidät jo vihkinyt muutama vuosi sitten (tietysti sama ärsyttävä akka!). Mutisin jotain erosta ja Luonnonvoima kertoi ”rakkautemme” syttyneen uudelleen. Sain heidän puheistaan käsityksen, että olisin todella tökerö, jos nyt peruisin juhlat.

Sitten minut raahattiin ”alttarille”. Kun Luonnonvoima siinä jatkoi pelleilyään, lyyhistyin maahan ja aloin itkeä. Nousin ylös, ilmoitin juhlakansalle nyyhkyttäen, että häitä ei kyllä tulisi, mutta juhlat voisimme pitää vaikka muuten vain. Kirosin rumasti Luonnonvoimaa, jolloin vieraiden joukosta kuului auktoriteetin omaava ääni, ettei virastoissa pitäisi tuolla tavalla käyttäytyä. Siihen heräsin.

Kamala uni! Aivan kamala! Sänky oli aivan märkä, hiestä nimittäin. Minun piti vielä valvoa hetkinen ennen kuin uskaltauduin katsomaan mitä muuta. Tänään onkin sitten vaihdettava lakanat. Ja juma, juon vaikka perseet olalle, mutta tuollaisia unia en katso. Hyi. Muille häät ovat rakkauden juhla ja yhteisten lupausten huipentuma, minulle ne edustavat nykyään vankilaa ja kidustuskammioon astumista. Niin sitä voi pilata lapsenuskonsa, ja ihan itse.

Voi hyvänen aika! Kävin katsaisemassa blogini tiedot blogilistan uudistuksen jälkeen. Ja tässä tulos, minne saa valittaa? Vai alanko huutonauramaan kymmenellä?

Avainsanat

askartelu atc decot kortit korttiaskartelu kranssit kädentaidot käsityöt scrapbooking vaihto

Sen lisäksi minulla on kuulema 335 tilaajaa, kun vielä aamulla oli 61.

Joku tässä mättää. Vai olenko tietämättäni/ unissani ryhtynyt tekemään täällä käsitöitä ja kortteja? Anna mun kaikki kestää. Tuleehan tänne varmaan nyt aivan uusia lukijoita, mutta pettyvät kyllä pahemmin kuin kerran. Tai sitten minä vain en osaa lukea listaa enää. Sekin on mahdollista.

Ottoveljeni lohdutti minua, että kyllä jotkut miehet ihan oikeasti tykkäävät rehevämmistä naisista. Ja että ihan oikeasti olen nätti. (Älkää nyt vain kysykö mistä tämä keskustelu lähti, jostain puolihuolimattomasta lausunnostani siitä, että tuskin tässä enää ketään löytääkään). Ja että hänen ystävänsä Paulikin (nimi muutettu) tykkää rehevistä naisista, siis tosi rehevistä! Jumalauta, joskus tekisi mieli aina hiljentää miehet. Etenkin silloin kun ne kuvittelevat lohduttavansa, ja menevät siitä hivenen liian pitkälle. Ensinnäkään, en minä nyt niin lihava ole, toiseksensa tuskin hän tahtoo minun ryhtyvän tapailemaan ystäväänsä Paulia, joka on 10 vuotta minua nuorempi. Sanon vaan.

Minä kun tahtoisin, että minusta pidettäisiin muunkin kuin tissien ja tussun takia. Siis niin kuin tarkoitan luonnetta ja persoonallisuutta. Niitä nimittäin löytyy. Mutta kun tällä hetkellä ne kaksi miestä, jotka luonteeni ja persoonallisuuteni takia minusta pitävät ovat Luonnonvoima ja hra K, ja molemmat ovat jokseensakin poissuljettuja vaihtoehtoja. Luonnonvoima kokonaan, ja hra K:n jossain vaiheessa, häntä kun en jostain syystä näe oikeassa seurustelusuhteessa kanssani. Huithapeli.

Äitini täyttää tänään 70 vuotta. Mitenkähän en näe itseäni sen ikäisenä? Ei näillä elintavoilla. Juhlinta tapahtuu vasta parin vkon päästä, mutta ne jotka asustelevat sisäisemmässä ja pohjoisemmassa Suomessa voivat Mullikkabladetista bongata äitini kuvan ja onnittelumme. ;-D

On sen verran hiljainen päivä, että kerkeää näköjään surffata netissä. Tein Eysenckin persoonallisuustestin, ja olen kuulkaas niin monta testiä eläessäni tehnyt, että osaan vastata valehtelukysymyksiin aivan "oikein". Hah, minä siis valehtelin olevani huonompi ihminen kuin olenkaan. Olen siis jokseensa ulospäin suuntautunut, en juurikaan psykoottinen, mutta sen sijaan neuroottisuutta löytyy railakkaasti.

47% - Ulospäinsuuntautuneisuus

Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

10% - Psykoottisuus

Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

52% - Neuroottisuus

Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

0% - Valheasteikko

Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

Via Zimon.

Mikä se on, kun sunnuntai-iltana nukkumaan mennessä on aina aloitettava työasioiden vääntely. Ahistushan siinä tulee ihmisenlapselle. Vääntelet, vatkutat ja vatuloit, selvää ei tule. Sitten vielä päälle nukut huonosti, niin arvaahan sen, että ei maanantaiaamu yleensä ole parhaasta päästä. Sosiaalisuuden aste kärsii.

Jos nyt jotain huumoria tilanteesta on revittävä, luettakoon sellaiseksi pukeutumiseni. Tunsin olevani nimittäin Lumppuja ja Lurexia blogin kohderyhmää parhaasta päästä vaatteita niskaan vetäessäni. Yllättäen kaikki vaatteet nimittäin oli ostettu Prismasta, viimeisinpänä Finnwearin musta paita alennusrekistä lauantaina. Eikä maksanut kuin kympin! Hyvä paita, kestää varmaan ikuisuuden.

Ottovelikin rymisteli paikalle juomien kanssa iltasella. Nyt ei satujatar-tädin tarvitse koko kesänä ostaa lonkeroa. Sitä nimittäin on, kokonainen laatikollinen. Mukavaksi tilanteen tekee se, että kotoani puuttuu sellainen Luonnonvoiman kokoinen moottoriturpa, joka usein tyhjensi kaiken alkoholin, mitä sattui kaapista löytymään. Siinä menivät muutaman kerran lahjaksi saamani kolmenkympin viinitkin ”parempiin” suihin, tai ainakin janoisempiin. Herranen aika, että minä vihasin sitä!

Nyt kun pääsisi jonnekin etsimään niitä korvasieniä. Voisin vaikka tämän työ nimisen jutun vähäksi aikaa unohtaa. Lomaankin on vielä 9 viikkoa.

Kotona kiiltelee kaikki muu paitsi ikkunat ja mieli. Allergiaoireen pahalaiset saivat minut eilen tarttumaan imuriin, moppiin ja pölyriepuun. Nyt ollaan liikkeellä joukolla; nenä valuu, silmät kutisevat ja sormivälit ovat auki. Onneksi on hyvä lääkitys, pari kertaa olen päässyt jopa imeksimään astmapiippuakin. Ikkunat ovat pesemättä, on parempi suorittaa se aamusella, ei ole vielä kuuma. Välineet on hankittu, ei ainakaan siitä jää homma kiinni. Katsotaan, miten tämä itse aiheutettu jano ja päänsärky sitten vaikeuttavat asiaa, kaikkea sitä vanha ihminen vielä keksiikin saunan päälle. Oman rymyjuhlan. Ja oikein pitkän kaavan mukaan.

Kaupasta korjasin mukaani kenkälankin ja harjan. Vieläkin menee luvattoman paljon rahaa kodin perustarvikkeisiin. Lankkia olen jo muutamaan otteeseen kaipaillut, kengistään pitää pitää huolta, etenkin jos niitä ei ole tolkuttoman monta paria. Jos jotain opin isäni isältä, se oli kenkien lankkaaminen. Hänen kiireetön rituaalinsa tapahtui aina sunnuntaiaamuisin, ennen kuin he menivät mummon kanssa kirkkoon. Seurasin kääpiöstä saakka vierestä, kun ukki asetteli kommutin päälle sanomalehtipaperia, lankin, harjan ja vanhan sukan tai muun pehmeäksi kuluneen vaatteen. Sitten kommuutille nostettiin kurasta ja pölystä puhdistetut lankattavat kengät. Mummon vaaleille kengille oli väritöntä rasvaa ja ukin kävelykengille tietysti mustaa.

Ensin osakseni tuli kiillotus, kun ikää tuli ukin mielestä riittävästi, sain levittää lankinkin. Ukilla riitti kärsivällisyyttä paremmin lapsenlapsille kuin omille lapsilleen, minulle on kerrottu, että hän oli ankara kasvattaja, uskoi siihen sananlaskuun, jossa vitsaa säästävä ei rakastanut lapsiaan. Lankkaamistouhusta eivät yleensä äiti ja mummo olleet mitenkään mielissään, pelkäsivät että kolmevuotias napero sotkisi itsensä ja paikat. Enpä sotkenut. Olen aina ollut siisti ja huolellisuuteen taipuvainen kakara. Miten minulla kuitenkin on sellainen tunne, että itse en vielä kolmevuotiselle lankkipurkkia käteen antaisi? Taidan olla sukuni naisten kannalla.

Parvekkeella oleskelleet chilit pääsivät uuteen suurempaan ruukkuun. Amppeliruukkuun väkersin pari yli jäänyttä hajuherneen tainta ja muutaman köynnöskrassin siemenen sekaan. Saa nähdä millaisen viidakon saan loppukesäksi aikaan. Jotenkin haaveilen sellaisesta vihreästä keitaasta, mutta parvekkeeni on aika kuuma paikka. Helvetistä seuraava. Nyt se helvetti on päässänikin. Ai ai, kuka käski?

Wet my bed – Stone Temple Pilots

Hey everybody, where did mary go?

Where did mary go?

And where´s my only cigarette?

Please think for me, I cant bare to

I´ll just lie here for a while

Wet myself, wet my bed

I´ve readied it all for her, you know

Clean sheets, incense, a lots of fluffy pillows

Now soiled

And where´s my cugarette?

Did you check the bathroom, the bathtub?

She sleeps there sometimes

Water cleanses, you know

Washes dirt away, makes new

Maybe she, maybe she, maybe she, maybe, maybe she swam away

Uniongelmat jatkuvat. Nukun liian vähän yhtenäistä unta, jota paikkaa liikaa päiväunilla. Kun ei olisi niin herkkäuninen, että herää jokaikiseen rapsahdukseen. Eilisilta meni aivan harakoille päiväunieni takia. Nukuin liian pitkään ja olin loppuillan tokkurassa. Sain kuitenkin viritettyä ritilän parvekkeelle kukkasia varten.

Shoppailukierros oli onnistunut. Löysin kesäisen työpaidan (sellaisen, jossa on leikkisolmu tissien välissä), yhden kesätopin ja mustat pellavahousut. Yhteen kauppaan jäivät huutamaan punaiset ja valkoiset farkut, vajaa eur 25 kpl. Sellainen tunne on, että ne on haettava pois kaupasta, ainakin toiset. Etenkin kun niitä voisi käyttää talvellakin.

Ovatkohan ne punaiset kengät vielä Kenkämarskissa? Minulla kyllä ei edelleenkään ole ylimääräistä satasta. Taitaa viisaampaa olla kuitenkin mennä ostamaan prismasta siivousvälineitä ja apteekista lääkitys seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Miksi olen niuho pedantti? Eikö edes joskus voisi unohtaa raa´an todellisuuden ja antaa mennä vaan. Sinne kenkäkauppaan, en mie muusta haaveile. Ainakaan toistaiseksi.

Eilen sain huutonaurukohtauksen lukiessani netistä Iltalehden höpitihöpitivappu-uutisia. Ogelissa oli grillikioskin myyjä saanut puukosta, kun oli mennyt peräämään maksua eväistä. Kuka hullu ensinnäkin antaa ruoka-annoksen katukeittiöstä ulos ennen kuin on saanut rahat? Ja sitten toisekseen, kun puukko on kaivettu esille, kannattaa juosta samantien takaisin kioskiin. Erityisesti minua ryhtyi naurattamaan kuitenkin kuvaus tekijöistä. ” Miehillä oli yllään suorat housut ja kauluspaidat, joiden päällä villapuserot ja pusakat. Puukottajalla oli yllään valkoinen pusakkamallinen takki.” Olivatko tekijät siis taksikuskeja vai vähemmistökansanryhmän edustajia?

Pohjois-Haagan asemalla aamulla ei naurattanut yhtään, kun jollakulla oli tullut pakoittava tarve puhua norjaa laiturille johtavissa portaissa. Ei ole sellaista juhlaa, etteikö siellä ole oksea ollut. Milloinhan VR tai kaupunki hankkii oksennuspusseja? Täsmäsijoituskohteena laiturille vievät portaat, jotka saavat pienen juhlijan pääparan pyörimään pahasti. ;-D

Tänään karkaan töistä kello hyvissä ajoin. Menemme ottoveljen kanssa shoppamaan, ennen kuin hän lähtee ruorimieheksi Tallinnan reissulle. Vonkasin jo tuliaisia, lisää savujuustoa, lonkerokeisi ja jotain muuta tärpeellistä. Hyvänen aika, että minulla on ollut hänestä iloa. On se vain ihanaa, että ihmisellä on edes muutama lojaali ystävä! Ja vielä mukava!

Ei kuulema enää pian järjestetä vappumarsseja, setä Tuomiojakaan ei niitä tahdo. Itse en tosin sellaisille osallistunut koskaan. Niin se vain maailma muuttuu, tarve ilmineerata puoluepoliittinen kantansa alkaa olla passé. Kun työskelentelee keskiluokkaisessa ympäristössä, hyvin toimeentulevien ihmisten kanssa, kannattaa pitää oma vasemmistolaisen vihreä kantansa omana tietonaan. Poliittiset puheenaiheet pyrin ohittamaan hiljakseen, nimittäin kertaalleen, jos sanaisen arkkuni avaan, ei sitä tahdo kiinni saada. Ja keskiluokka on niin herkkää, siinä on suorastaan jotain mimosamaista.

Eilinen sujui rauhaisasti ottoveljen kanssa, pari lasillista viiniä ruuan kanssa. Ylen Teema tarjosi armenialaisen elokuvan Vodka Lemon, joka oli surkuhupaisa, ahdistava, mutta tragikoominen katselukokemus. Ja olihan siinä tavallaan onnellinen loppukin. Aika kaurismäkeläinen dialogi, vähäinen. Elokuvan aikana jälkiruuaksi nauttimani virolainen yrttiliköörisnapsi karisti viinanhimon, olihan se kivihiilen makuista tavaraa! Jotenkin sopi elokuvan tunnelmaan.

Meillä päin oli tuliaseet jaettu jo hyvissä ajoin. Vähän ennen puolta yötä jossain lähistöllä paukahti tosi lujaa. Veliseni sanoi, että se oli haulikko, kaksi laukausta melkein peräjälkeen. Kiittelin onneani, että olin kotona, eikä kenelläkään tietääkseni ole suurempaa syytä listiä juuri minua. Asuinalueeni on hivenen rauhaton, mutta toisaalta ei minulle ole täällä mitään sattunut. Enpä toisaalta ole täällä juuri liikkunutkaan. Jonkun itsepuolustustaidon opettelu pyörii aina silloin tällöin päässä, mutta mitäpä hyötyä siitäkään olisi, jos joku ampumaan alkaisi?

Parempi taitaisi olla, jos loputkin kiväärit, haulikot ja muut tuliaseet kerättäisiin pois. Ajatelkaa, jos ihmiset toisilleen suuttuessaan vaikka marssisivat vihamiehensä talon edessä heilutellen omatekoisia banderolleja. Enemmänhän se kiukuttaisi vihollista, kun naapuritkin tietäisivät mitä pahaa kyseinen yksilö on tehnyt. Vaihdetaan aseet viireihin ja lippuihin. Minäkin voisin käydä jotain plakaattia heiluttelemassa malliksi Luonnonvoiman ikkunan alla.