<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Villihanhet ovat lähdössä. Eilen tullessani sienimetsästä, katselin niiden kokoontumisajoja bussin ikkunasta. Hupaisia hahmoja, osa lentää ihan oikeasti oikeaan suuntaan, osa on aivan käsittämättömiä tumpuloita (näinköhän pääsevät kesämökilleen koskaan), pari päätti kääntyä kokonaan takaisin. Suurin osa kuitenkin tuntui tietävän minne mennä ja missä järjestyksessä. Voi, kun tietäisi itsekin, vai pitäisikö tässä heittäytyä automaattiohjauksen varaan?Suunnistaa sisäisen tutkansa mukaan (yleensä se perkele on kyllä vienyt minut aivan käsittämättömiin tilanteisiin).

 

Sienestys sujui todella hyvin, lehtikuusimetsikkö oli helposti saavutettavissa bussilla. Ensin hortoilin väärään suuntaan ja meinasin jo soittaa Luonnonvoimalle kiukkupuhelun, että ei täällä mitään sieniä ole, kunnes käännyin ympäri ja jolkottelin toiseen suuntaan. Onneksi jolkottelin, siellä niitä nimittäin oli. Helevetisti. Tatteja oli niin paljon, että vähänkin vanhan ja väsähtäneen näköiset jätin suosiolla rauhaan, poimin vain nuoret ja tuoreet.

 

Lehtikuusentatin ongelmana on limainen kupu, sieniä ei ole miellyttävä poimia eikä siivota. Maku sen sijaan on erittäin mieto ja hienostunut, ihana. Eilen tekaisin pienen paistin. Keräsin reilun kilon verran sientä, siinä on taas aivan erinomainen lisä kuivasienivarastoihini. Enempää en olisi jaksanut siivotakaan, tuossakin määrässä meni jo parisen tuntia.

 

En nyt taas tästä työstä viitsi sanoa mitään. Lukekaa edellisiä väninöitä, mikään ei ole muuttunut. Olen paha ja luonnostani huono ihminen.