<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

On ilmeisesti ollut liian kivaa itsekseni viime aikoina. Otin pitkällisen vinkunan ja rinkunan jälkeen Luonnonvoiman kylään. Ajattelin, että ottoveljen läsnäolo pitäisi hänet kuosissa. Olin sitten jälleen kerran väärässä. Saunoimme, Luonnonvoima otti kaljaa, söimme, Luonnonvoima otti kaljaa ja viiniä. Joku pieni viinapottukin löytyi. Herra humaltui, muuttui omituiseksi, heittäytyi itsesääliseksi, karkoitti ottoveljen kaupungille, piti minua hereillä, sitten kun sain unta, herätteli uudelleen.

 

Minussa elää ilmeisesti joku vitun luterilaispaska, että kivaa ei saa olla, tai jos on, siitä pitää maksaa.

 

Luonnonvoima itkee, vänisee, valittaa, kännää, kaatuilee, hortoilee ympäri asuntoa, ei löydä vessaa, törmäilee huonekaluihin. Ja sitten kun hän vihdoin nukkuu, minä en enää saa unta. Sydän lepattaa ja ahdistus kasvaa. Onneksi tätä ei kestä kuin yhden yön verran. Hyvä muistutus siitä, mitä taakseen jätti. Onneksi ensi yönä saan taas nukkua ja onneksi muistan vähän aikaa, ettei Luonnonvoiman vierailun aikana voi ottaa edes saunajuomaa eikä lasillista punaviiniä. Onneksi piilotin baarikaappini. En edes kertonut, että talossa on väkeviäkin.

 

Jumalauta, että olen typerä ihminen. Ja saatana, saavat, perkele, ihmissuhteet olla, niistä ei ole kuin harmia.