Vahva virtsan haju leijaili sairaalan kroonikko-osastolla. Olin menossa katsomaan mummoani ukin kanssa. Vielä silloin en tiennyt, että kerta olisi viimeinen, mutta kaikkihan me toivoimme, että mummo pääsisi kurjuudestaan. Ukki kantoi mukanaan pientä vaniljajäätelöpikaria, se kuului heidän yhteiseen traditioonsa. Pieninä linnunannoksina ukki syötti suurimman osan jäätelöstä mummolle, kun hän alkoi purlata jäätelöä rinnuksilleen, ukki tiesi lopettaa ja söi loput itse.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Koosta 46 oli eläväinen mummoni kuihtunut kymmenessä vuodessa alle 50-kiloiseksi tikkuvartiseksi vihannekseksi. Elossa hän kuitenkin sinnitteli, ja ukki kävi katsomassa joka toinen päivä. Parkinsonin tauti oli koukistanut kädet ja jalat, unilääkkeet ja rauhoittavat sekoittaneet pään. Sitoivat lääkkeillä sänkyyn, kun oli alkuaikoina lähtenyt öisin liikkeelle ja karkaillut osastolta, ollut kotiin menossa.

Ukki kuoli pikapuoliin sen jälkeen 76 vuotiaana, sai sydänkohtauksen ja oli keskussairaalassa puhunut, ettei hän tästä enää selviä. Seuraavana yönä oli hän sitten kuollut uuteen kohtaukseen, lääkäri sanoi, että luovutti. Olisi kuulema selvinnyt, jos ei olisi antanut periksi ja tahtonut kuolla.

Ei kai ukin ja mummon suhde mikään maailman parhain ollut, ajat olivat tiukat ja ukki vahvasti uskovainen ja pihi mies, lapset pelkäsivät ja mummo joutui sovittelemaan välejä. Lapsenlapsista he molemmat pitivät. Kun asuimme mummolan yläkerrassa, mummo huolehti minusta silloin kun äiti ja isä olivat töissä. Tai ei kai isä mitään töitä tehnyt, kunhan juoksi baareissa ja paikallisen ryyppykaverinsa autokorjaamolla. Oman kuormaautonsa hän oli jo juonut aikapäivää sitten.

Mummo teki ruuan ja ruokki meidät kaikki. Mummo antoi ensimmäisen oikean aamutakin, jonkun nuoruudenaikaisen takkinsa, joka ei enää hänen päälleen mahtunut. Saunan jälkeen mummo otti viereen pyyhkeen sisällä ja kampasi vesilaineita tukkaan. Mummon vieressä tuli nukuttua monta yötä. Ukki kun nukkui kamarissa, kuorsasi niin, että kuului yläkertaankin.

Meni parisen kuukautta ukin kuolemasta, ja taas saatiin viettää hautajaisia, mummo kuoli. Kaipahan se vihanneksena makaava luurankokin tajusi, ettei vieras enää säännöllisesti istunut vieressä. Vai liekö kuollut nälkään, kun ei muu ruoka maistunut, eikä jäätelöä enää ollut tarjolla? Kunpa kuolisin onnettomuudessa, etten vaan joutuisi sidotuksi letkuihin tai sänkyyn. Kunpa silloin jo meillä Suomessakin saisi eutanasian.