<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Oi aamun kirkas aurinkoinen. Vieraita on käynyt. Minusta on tulossa aivan ammattia vaihtamatta B&B –paikan emäntä. Tosin liksat ovat olleet huonohkot, viime yöstä kuitenkin sain muikkukukon ja viisikymmentä euroa. Vieraita oli kaksi, veljeni puolisoineen, olivat matkalla Norjaan. He kaipasivat yösijan muutamaksi tunniksi, ennen kuin suuntasivat lentokentälle. Luovutin heille oman sänkyni ja kokeilin itse nukkumista varasängyssäni, joka muuten osoittautui mainioksi nukkuma-alustaksi (tosin vähän kapeaksi).

 

The more the merrier. Mielellänihän minä ihmisiä majoitan ja ruokin. Sitä edellisenä yönä oli ystäväni, joka käy opiskelemassa silloin tällöin Helsingissä. Ja jatkossa ehkä oikein töissäkin silloin tällöin. Onneksi kyseessä on yötyö, joten hän saa nukkua päivät ja minä yöt. Ja sopu säilyy pienemmässäkin asunnossa.

 

(Niin hiljaa, ettei kukaan kuule: Joskus minä vielä löydän sopivan paikan, hankin miljoonalainat ja ryhdyn pitämään pientä B&B paikkaa. Siinä sitten menee loppuikä rattoisasti iltaisin baaria pitäessä... Sitä ennen kun on siivonnut, tehnyt ruokaa, korjannut paikkoja, pessyt pyykkiä, törmännyt odottamattomiin ongelmiin. Ei se nyt niin paljon tästä nykyelämästä poikkea.)

 

Mutta kyllä äiteen tekemä muikkukukko vaan on hyvää. Riittävän ohut kuori (taitolaji), raidallisen sian ja muikun liitto sisällä. Ja riittävästi suolaa, kukko ei suolattomana pärjää. Kutsuin Luonnonvoiman pistäytymään iltasella, ettei tule ahmittua evästä kokonaan itse. Sen jälkeen olisi koko taloyhtiön ilmaherruus taattu minulle. Ei tarvitsisi odotella kaasuputkien räjähdystä. Ruiskuori sotkee ihmisen elimistön kaasutasapainon, ja pahemman kerran. MOT. Mitenkähän käy herra asiakaspalvelijan loppuyöstä?