<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Jotkut varmaan muistavat, kun olen kertonut mieheni omalaatuisesta suvusta. Huomenna tapaan sitä mallia lisää. Tai miten sen nyt ottaa, menemme tapaamaan miehen äidin toista puolisoa, hänen velipuolensa isää, jota mies myös pitää isänään. Hänen omansa kun kuoli ennen kuin mies oppi häntä oikeastaan tuntemaan. Isänsä oli angiinan ja keuhkokuumeen jälkitautina saanut sydänpussin tulehduksen ja kuollut jo 42 vuotiaana nukkuessaan.

 

Mutta isäpuoli on vielä voimissaan ja elelee heidän entisessä kodissaan. Huomenna sitten sinne. Mielenkiintoiseksi asian tekevät spekulaatiot, joita mies lausahteli vierailua suunnitellessaan. Luvassa on todennäköisesti alkoholin juomista, saunomista ja mielenliikutusta. Mikä sitten tarkoittaa sitä, että minun on syytä ottaa mukaan kasapäin rauhoittavia, paljon lukemista ja korvatulpat. Ja ehkä jemmapullo, että saan minäkin osani.

 

Velipuoli ei suostu miestä tapaamaan. Oli suuttunut useampi vuosi sitten, kun mies oli lainannut autoa ja onnistunut rikkomaan siitä jotain. Mies on kuulema omaan napaansa tuijotteleva hyväksikäyttäjä ja manipulaattori. En mene kieltämään, kova se on vonkaamaan, joskus minäkään en jaksa kuunnella ratkutusta, kun mies jotain tahtoo, mutta yleensä en anna periksi. Miehiin pätee sama kuin lapsiin, kasvatuksella pitää olla rajat. Pitää olla lämmin, mutta luja. Heh.

 

Ilmeisesti isäpuoli on ollut lämmin ja luja, isänpäivän aikaan mies soitti hänelle ja kertoi pitävänsä isänään. Varmaan mukava kuulla, tai ainakin luulisin. Toisaalta mies ei taatusti ole ollut mikään optimipoikapuoli, luultavasti melkoinen kipeä kohta takamuksessa. Vierailulle isäpuoli asetti yhden ehdon, mies ei saa mennä itsekseen, vaan minut pitää ottaa mukaan. Todennäköisesti isäpuoli pelkää, että jos he olisivat kahdestaan, saattaisi äänentaso nousta ja vanhat kärhämät tulla esiin. Todennäköisesti minun oletetaan pitävän villimies aisoissa. Kaikkea sitä joutuukin tekemään sukurauhan nimissä.