Polkupyöräilin (!) juuri palstalta kotiin. Reppu oli täynnä ruokaa; uusia täysin valkoisia perunoita, tuoretta tilliä, kaksi keltaista ja yksi vihreä kesäkurpitsa. En saanut kiinni yhtään mansikkarosvoa, mutta söin ainaskiin puoli litraa mansikoita. Rosvopaisti on saamatta.

Kauneuteni on lumoavaa, hikinen paita, vielä hikisemmät rintareput, mustat multaiset pyöräilysortsit, likainen huppari, itikan syömät koivet. Tunnen oloni kovin miehekkääksi. Varmaan pitää käydä ennen nukkumaan menoa tarkistamassa, kasvaako mulle munat.

Mutta nyt vaan ei jaksaisi mitään. Meillä asuva mies jäi vielä yhden poikamieskerhon jäsenen kanssa leikkimään tulella sinne. Toivottavasti se muistaa, että huomenna on koulupäivä. Minulle ei jää kuin herran ylösrepiminen ja kahvin juottaminen, sitten menen takaisin nukkumaan. Uni on aliarvostettu ajanviete.

Niska, selkä, jalat, ai ai ai. Kuolen. Mutta huominen ruokalista ei enää paljoa kaipaa. Ai äm tö män!