<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Olenhan minä sen itsestäni jo kauan aikaa sitten tiennyt, että taloudellisilla ja henkisillä ongelmilla on suora yhteys pikku aivoparoissani. Nyt kun sen taas suurena totuutena toitotettiin Metro-lehdessä ja vielä päälle kerrottiin, että etenkin jos ihmisen lapsuuskin on ollut taloudellisesti haastava, ei paljon toivoa ole, hulluhan siitä tulee. Tai ainakin masentunut, unihäiriöinen ja muutenkin tuskainen.

Sitä kaikkea on jo täällä, kiitos vain. Pitikö se vielä kertoa, että varmasti näkyy. Minulle turvallisuuden tunnetta tarkoittaa pankkitili, jossa on muutama kymmenen euroa vielä ennen tilipäivääkin. Ja toinen tili, jossa on muutaman sadan euron jemma äkillisiä menoja varten. Turvallisuutta on hillitty ja hallittu velka, joka ei sisällä kulutusluottoja, luotollisia kortteja, jotka vinkuvat viimeisillään. Ja tähän kaikkeen sitä on aivan itse itsensä tunkenut. Kyllä vain kuulkaa tekisi mieli hakata päätään seinään niin, että räime kuuluu seuraavaan pitäjään.

Ja vielä enemmän tekisi mieli hakata sen toisen ”huihai” kaverin päätä, kun se kysyy, että mikäs meillä on tässä ollessa, kun on katto pään päällä ja pakastimessa evästä. Mikä lie, ei riitä minun tunnereseptoreilleni, jos vaikka itse yrittäisin tilanteen kanssa tullakin toimeen.

Mukavampia asioita, peruna kukkii. Mansikan raakileet punertavat, kaikki muukin tuntuu voivan palstalla hyvin, vaikkeivat ne vielä tässä vaiheessa tunnistettavia kasvustoja olekaan. Paitsi ruusupavut, joille pitää järjestää jotain saattohoitoa. Nimittäin taivasta kohti kurottelu alkaa saavuttaa aika fenomenaaliset mittasuhteet.