Pikkuveljeni ja hänen vaimonsa ovat eroamassa. Äiti soitti ja nyyhkyttäen kertoi, että talo oli ollut myynnissä sen päivän sanomalehdessä. Veli ja vaimo ovat olleet yhdessä parikymmentä vuotta, alkoivat seurustella jo yläasteella. Äiti ihmetteli, kun veli ei ollut minulle kertonut asiasta, vaikka isoveljelleen oli siitä maininnut. Äitini elää siinä ihmeellisessä mielikuvitusmaailmassa, jossa kaikkien asiat ovat yhteisiä ja kuuluvat kaikille.

Olen aina pitänyt pariskuntaa toisilleen sopivana, vaikka luonteet ovatkin kuin yö ja päivä, ovat kuitenkin niin kasvaneet toistensa kaltaisiksi, että pitävät jopa unisex asusteita. Nyt vaan tuli sitten todistettua sekin, ettei aina todellakaan voi tietää mitä ihmisten kodissa tai heidän päänsä sisällä tapahtuu.

Ei minua harmita se, ettei veli ole minulle kertonut, niin kuin äidille oli selittänyt, että hänellä on vain yksi elämä, eikä hän tahdo hukata sitä. Minä olen aina tiennyt sen kaverin ajatusmaailmasta enemmän kuin kenenkään muun meidän perheessä. Me olemme samasta puusta veistetyt, valitsimme samantyyppiset ammatit, nauramme samoille asioille, rauhallisuuden jälkeen puhkeava äkkipikaisuuskin yhdistää meitä. Onneksi hänestä ei tullut samanlaista huithapelia ja rymyäjää kuin minusta, vaan pääsi kasvamaan rauhallisesti ja rauhalliseksi aikuiseksi. Säästyi pahimmalta, kun oli nuorin meistä, joskus kun juttelimme asiasta, sanoi, ettei edes muista vaikeita aikoja. Ja hyvä niin.

Vanhemmalla pikkuveljelläkin oli oma kriisinsä muutama vuosi sitten, he saivat suhteensa paikattua keskustelemalla. Siinä olisikin ollut melkoinen keitto ja asioiden selvittäminen edessä, kun jaettavana olisi olleet lapset, omakotitalo ja miljoonavelat.