Unohdin ajankulun. Punkesimme palstalla, tungin maahan mangoldia ja auringonkukan taimia. Grillasimme. Se meillä asuva mies rakenteli imperiumiaan ja haasteli naapureiden kanssa. Ykskaks alkoi ilta viilentyä ja pimentyä, tajusin menneeni halpaan; elämme valoistuvaa aikaa.

Tämä kaikki ja paljon muuta, meinasin kirjoittaa, että kuuta, kostautuu heti huomenna  ja seuraavassa elämässä. Voi minkä tein, enkä edes huomannut. Suihkussa on käymättä eikä työräteikään ole valkattu. Kamalaa, kauheeta ja ihanaa, alkava valoisa vuodenaika vie mukanaan.

Missä se uni on, jota pitäisi nauttia aina kun on mahdollista? Tietysti se on myöhässä...