Unohdin ajankulun. Punkesimme palstalla, tungin maahan mangoldia ja
auringonkukan taimia. Grillasimme. Se meillä asuva mies rakenteli
imperiumiaan ja haasteli naapureiden kanssa. Ykskaks alkoi ilta
viilentyä ja pimentyä, tajusin menneeni halpaan; elämme valoistuvaa
aikaa.
Tämä kaikki ja paljon muuta, meinasin kirjoittaa, että kuuta, kostautuu
heti huomenna ja seuraavassa elämässä. Voi minkä tein, enkä edes
huomannut. Suihkussa on käymättä eikä työräteikään ole valkattu.
Kamalaa, kauheeta ja ihanaa, alkava valoisa vuodenaika vie mukanaan.
Missä se uni on, jota pitäisi nauttia aina kun on mahdollista? Tietysti se on myöhässä...
keskiviikko, 7. kesäkuu 2006