<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Puolen ämpärillisen purjoshown jälkeen sanoin meillä asuvalle miehelle, että nyt riitti eiliselle päivälle. Hyvä puoli asiassa oli se, että tämän ihmeflunssani viimeisetkin rippeet roiskuivat nenästäni sipulipillittämisen ja nenänniiston mukana huitsin nevadaan. Olen parempi kuni pussillinen uusia. Minh kertoi kommenttiosastolla syksyisestä sipulinsyöntikaudestaan. Saisivat Pastanjauhannan rytmiryhmä paljastaa meille jonkun hyvän sipulikeiton tai -piiraan ohjeen, voisimme vaikka sitten treffata kahdestaan ja syödä itsemme tärviöille. Toisaalta Elmakin vähän lupaili vanhojen väsyneiden naisten kokousta, joten sinnekin päin voi vähän kuikuilla. Mää voisin ruokaa tehdä ja vaikka tarjota sipulit koko porukalle.

Tänään menen elokuviin. Joo, lahjontaa taas, pääsen katsomaan Paholainen pukeutuu Pradaan elokuvan. Kirjaa on ainakin kehuttu. Ja minä nyt mitään elokuvista ymmärrä, mutta menen kun saan ilmaisen lipun...

Minh mietti omia roolejaan blogissaan, sai minut pohtimaan asiaa myös. Katsotaanpas osaanko ilmaista ajatukseni vai vieläkö jätetään hautumaan. Minullakin on tietysti nämä ”normaalit” roolit, tormakka työntekijä, nalkuttava vaimo, uskollinen ystävä (vuf), ja sitten tämä blogirooli, jossa pyrin lähinnä kertomaan elämäni tragikoomiset tapahtumat. Välillä näkyvissä on farssin aineksia, näen elämäni sellaisena kuurupiilo- ja ympärijuoksutapahtumana, että ihme jos tästä hengissä selviää.

Blogissa parasta on ollut nimettömyys. Minulle se on tärkeä tekijä. Siksi kynnys lähteä blogimiittiin oli melkoisen korkea. Treffeillähän oli hauskaa ja mukavaa, mutta minulle meinasi tulla kamala polkkausjumi. Hetken jopa mietin, että en minä enää mitään voi kirjoittaa, kun nyt ne (ketkä NE?) tuntevat minut, ja tulevat repostelemaan tekosiani. Täysin irrationaalinen pelkohämmästyskauhutila siis. Ei nimittäin lempeämpää porukkaa tunnu olevan kuin tämä polkkaajien semisalainen kerho. Siellähän suorastaan hyväksyntä velloo niin, että kerrot pankkikorttisi tunnusluvunkin, kun sinut on tuuditettu pehmoiseen ystävyys, veljeys ja tasa-arvo-alkoholimarinaadiin.

Niin, että en minä nyt ainakaan vielä lopeta. Roolien pohtiminen saa jäädä toiseen kertaan, selkäni taakse ilmestyi ”Her master´s voice”.