Mies ja minä maksimarketissa. Minä tahdon pois nopeasti, tehdään ostokset ja sitten lähdetään.

Mies pysähtyy seuraavissa kohteissa:

- autotarvikkeet

- lelut, siellä kun olisi lasketteluvehkeitä, pulkkia, minisuksia, liukureita, kesällä rullaluistinvermeitä ja kaikkea muuta jännää

- kirja-osasto; oih, sarjakuvat, voih, puutarhakirjat, nam, kaikki muutkin kirjat, vaikkei niitä luekaan, CD:t ja videot suorastaan huutavat hänelle, että mukaan on päästävä

- puutarhaosasto talvellakin; rakas, otetaan tuo, tuo, tuo ja tuokin kukka, kaktus, ruukku, multapussi meille kotiin

- kemppariosasto; oi voi näitä aurinkolaseja, katso näitä jänniä uusia tuotteita, turbo machheja, partavesiä

- vaatteet; kato, tää on kiva mulle, toi on kiva sulle, rakas, otetaan kaikki.

Minä en ymmärrä. Minulta puuttuu joku geeni. Minä en tahdo hiplata. Minä vain tiedän mitä tarvitsen, jos ensimmäinen on sopiva, ei lähdetä seuraavan perään. Sitten jos ei jo kotona tule mieleen, että tarvitsee jotain, en sorru heräteostoksiin. Mutta kuten aikaisemmin olen sanonut, mieheni onkin hamsteri.

Ja kiitos. Niin kummaa kuin se onkin, joku tuuppasi minut tuhannen pienemmälle puolelle blogilistaa. Jummijammi, taidan tarjota rinksut, vaikka tiedänkin, että maine on katoavaista ja älä koshkaan luota listoihin. Sisäinen pakko sitä kuitenkin on seurata, onhan se kiva tietää, että muutkin kuin itse lukevat tuotoksiani. Mutta katoavaista on mainen kunnia, aamun kunniaksi taas keikun tuhannen suuremmalla puolella.

Klo 12:03 Piti vähän editoida, oli kihroitusvihreitä ja tautonomiaa. Lienekö ollut se viimeinen siideri liikaa...