<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Saara piti käsissään kutistunutta puuvillapaitaa, se olisi sopinut pikkulapselle. Mies oli pessyt pyykkiä ja huolettomaan tyyliinsä sullonut kaikki pyykit kuivaajaan. Nyt olivat kaikki työpaidat rutussa ja farkut kutistuneet, mutta eniten Saaraa harmitti poolopaidan kohtalo. Saisiko sitä enää venytettyä pitokuntoon ja miltä se sen jälkeen näyttäisi?

Siitä tuli mieleen monta muutakin asiaa, jotka mies huolettomalla elämäntyylillään oli saanut sotkettua. Asunto oli täynnä tavarakasoja, jotka mies aikoi käydä läpi, lajitella ja järjestää. Näin oli ollut jo kaksi vuotta. Saara jaksoi taistella vain kahden huoneen puolesta, makuuhuoneen ja keittiön. Vaatehuoneen mies oli valloittanut tavaroilleen heti muutossa, sen jälkeen hän ei ollutkaan siihen koskenut. Olohuoneessa oli kaaos. Keittiön tasot olivat jokaisen voileivän jälkeen muruissa.

Saara ei tahtonut kutsua ketään kylään, siistinä ihmisenä häntä hävetti, ettei saanut järjestystä aikaan. Mutta ongelmana oli se, ettei hän tiennyt millaisen järjestyksen mies tahtoi romuilleen, saatikka mitä hän aikoi säilyttää. Jos Saara olisi saanut tehdä mielensä mukaan, hän olisi kantanut kaiken roskiin. Joskus häilähti mielessä ajatus, että koko suhteen hän olisi tahtonut roskiin kantaa, jos voimia olisi.

Siivoaminen kaikkien romujen keskeltä oli vaikeata. Vain keskilattia oli vapaana imurin liikkua. Niinpä Saara oli lopettanut siivoamisen. Hän oli myös lopettanut katsomasta ympärilleen ja lakannut ajattelemasta kaunista kotia. Hän eli kaatopaikalla. Miehen mielestä heillä oli siistiä ja puhdasta, mutta hän vertasikin tilannetta omiin poikamiesaikoihinsa, jolloin kuulema lattiatkin olivat olleet sirpaleiden peitossa. Saara oli varma, että molempien allergiakin olisi taatusti parantunut huomattavasti, jos vain siivous kerran viikossa olisi kuulunut ohjelmaan.

Nyt oli vielä imurin ilmasuutikin mennyt rikki, kun mies oli Saaran poissaollessa ensin rikkonut parvekkeen ikkunan. Vaihtaessaan ikkunaa mies oli onnistunut pirstaloimaan vanhan ikkunan parvekkeelle ja sitä imuroidessaan rikkonut imurin. Iltaisin ja öisin Saara liikkui vanhalta muistilta ilman sukkia tai tossuja. Samalla kun hän poimi pieniä lasinsirpaleita jalkapohjistaan hän pohti, koska tulisi mitta täyteen ja hän vain sulkisi oven perässään. Jättäisi kaiken, unohtaisi koskaan eläneensäkään tällaista elämää, keräisi omat sirpaleensa ja heittäisi ne pois lopullisesti.