<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Meillä töissä irtisanotaan. Se ei ole kenestäkään kivaa. Onneksi ei kovin monta, mutta kuitenkin. Vittumaisia asioita. Toisaalta silloin tällöin on päässä pyörähtänyt sellainenkin ajatus, että jos joutuisi irtisanotuksi, varmaan joutuisi katselemaan elämääkin aivan uusin silmin. Jäisi tämä comfort zonella eläminen ja uskaltaisi ehkä ottaa jotain riskejä.

 

Yritin eilen illalla tuulettaa päätäni palstalla. Veivasin tillit ja herneet vakoon. Istutimme tomaatin taimet. Ans´ kattoo ny, miten tänä vuonna käy. Punastuvatko tomaatit yhtään aikaisemmin vai meneekö viime hetkille, kuten viime syksynä? Olenko minä edes katsomassa sitä? Viime yön perusteella ei kovin hyvältä näytä.

 

Meillä asuva alkaa pikkuhiljaa tajuta, että ei aika mennyt enää koskaan palaa. Saamari, että harmittaa kun ne hänen hokasunsa tapahtuvat aina öiseen aikaan, ja aina on heti päästävä vinkumaan ja nillittämään asiasta. Arvatkaas kahdesti, lisääkö se suhteen kestävyyttä. Minä en kesken unien herätettynä ole parhaalla tahdollanikaan mukava, en kuuntele mitään, en edes lintujen laulua, saatikka negatiivisia lausuntoja suhteemme tilasta.