<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Komean näköalan lisäksi sain asuntoa vaihtaessani luonnon tuuliurut. Etenkin kun tuulee etelästä, parvekelasit kolisevat, ikkunat natisevat, vinkuu nurkissa ja parvekkeella. Ikkunoita on sula mahdottomuus pitää auki, porraskäytävästä tulee urkupilli. Ääntä riittää. Siihen taas heräsin tänäkin aamuna, mutta koska olin hyvin levännyt (10 h!), ei päätä pakottanut. Ainahan voin ottaa uudet unoset, jos ryhtyy ahdistamaan.

 

Äitee ilmoittautui eilen, ei ole kuulema asuntoa löytynyt eikä kukaan ole ostanut vanhaa. Vilkaisin piruuttani netissä saman asunnontarjoajan sivuja, keneltä omakin koloni on, ja ylläripylläri, vapaita vuokra-asuntoja on suokuokalla, no ainakin kymmenen, monen hintaisia (minäkin tällä vuokralla saisin pohjoisemmasta kaksion), on senioriasuntoja ja ties mitä.

 

Äitini on aina ollut arka eikä uskalla kysyä, menee monta asiaa ohi. Nyt melkein toivoisin, että olisi pari viikkoa vapaata, kävisin hoitamassa asian hänen kanssaan. Pikkuveljet eivät kerkeä, toinen tekee businesta ja toinen opiskelee, muutenkin kun joutuvat auttamaan kaikessa, niin ymmärrän kyllä, ettei lisävaivan näkeminen enää kovasti kiinnosta. Pitäisi opettaa mamma käyttämään nettiä, ei se niin vaikeata ole ikäihmisellekään, kunhan vain uskaltaa avata koneen.

 

Onhan se surkeata kuunnella kun vanhempi ääni väristen selittää, että puoliso syyttää häntä sairaalaan joutumisesta ja ties mistä. Yritin selittää, että sairaus siellä puhuu, mutta toisaalta kun tiedän isäni pirullisen luonteen (onhan minulla samanlainen), niin tiedän myös, että siellä osataan sanoa pahasti ja loukata tosissaan. Kehotin olemaan vastaamatta puhelimeen, ei ole pakko kuunnella.

 

Tähänkö se menee? Pääsee toimimaan erotuomarina vanhemmilleen. Pitäisihän minulla olla kokemusta lapsuus- ja nuoruusajoilta. Ei vaan millään enää tahtoisi. En minä ole vanhempieni vartija, pitäisikö taas lisätä kilometrejä välille? Ottaisivatkohan minut siirtolaiseksi Australiaan?