<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Aamu kuivaa kyyneleet. Ei eilinen pelkäksi vollottamiseksi mennyt. Itku ei vaan tule loppuun saakka. Jotenkin olisin kai kaivannut jotain erojuhlaa. Sellaista niin kuin häät, suurellista eroa, jossa olisi saanut vaikka itsekseen hyvässä seurassa pillittää silmät päästään. En minä siihen Luonnonvoimaa kaivannut. Mutta kun kaikkien mielestä ero oli hyvästä, ei tahdo ketään rasittaa väninällä. Sitten tulee välillä suru puseroon aivan yksin ja itsekseen.

 

Istutin tomaatin taimet turveruukkuihin. Vähänhän ne ovat pitkäjalkaisia! Mutta osalla on jo nyt vahva runko (Kamera! Missä se kamera on?), eiköhän muutama selviä varhaisnuoruuteen. Kaikilla on jo enemmän kuin pelkät sirkkalehdet. Vain yksi oli unohtanut kasvaa. Tällä hetkellä beibejä on siis seitsemän.

 

Sen lisäksi rempaisin multiin sitruunamelissan, kaksivuotiaan joulutähden pois muoviruukustaan (se kuitenkin kukki hoidossani jo toistamiseen) sekä joulukaktuksen, jonka sain Luonnonvoimalta jouluna. Katsotaan, mitkä selviävät seuraavaan kasvupyrähdykseen. En vaan voi tunkea roskiin yhtään elävää rehua, yritän saada kasvun jatkumaan. Kukkikoot tai kasvakoot, pääasia, että säilyvät elossa. Harmi, ettei keittiössä ole ikkunalautaa. Olohuoneen suurelle ikkunallekaan ei loputtomiin mahdu tavaraa.

 

Välillä väsyttää aivan suunnattomasti. Kaipaan lomaa. Onneksi en alkulomastani ole menossa minnekään. Pitäisi maalata tv-taso ja ehkä kirjoituspöytäkin. Kirjahyllyrahat saan todennäköisesti kasaan maaliskuun palkasta. Odottavan aika on pitkä.