<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Välillä tulee ahdistus, kun ryhtyy miettimään asioita liian tarkkaan. Ahdistaa, kun aika vaan kuluu, ahdistaa, ettei kerkeä nauttia kesästä, ahdistaa, että tietää loman jälkeen olevan taas pitkä työvuosi takana, ahdistaa selluliitti, rikkoontuvat vaatteet, hiusrypyt silmien alla, ihmisen pahuus ja pimeä talvi. Kuolema tulee, eikä sillekään voi mitään. Tuska valtaa ihmisparan mielen, mitä tässä muka kerkeää ja voi tehdä?

 

Sitten ravistan ahdistuksen pois, turhaahan se on. Ei tälle mitään voi, jos elämän lyhyyttä alkaa itkemään ja voivottelemaan, niin jää se vähäkin elämän ilo kokematta. Voisi raamatustakin kaivella yhden hyvän lauseen, sen joka alkaa, että ”katsokaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä eivätkä niitä”, vaikka se viholliskirja onkin. Tai ainakin kirja, jonka nimissä on tehty niin paljon pahaa maailmalla, että minusta ei ole kristinuskoa kunnioittamaan. Mutta jos se Äiti Maa omistaan huolen pitäisi.

 

Ei kannata harmitella. Tässä ovat kortit, niillä on pelattava. Kiva pelihän tämä on enimmäkseen. Kaikenlaista tapahtuu, eikä kaikki ole itsestään kiinni. Taaksepäin kun elämäänsä katselee, voi vain ihmetellä mistä kaikesta on selvinnyt. Hengissä ja aika vähin vaurioin. Loppu on otettava vaikka elämän mukanaan tuomana tilastotappiona.

 

Tämän pakanallis-alkukristillisen aamuhartauden jälkeen saatte ihailla parvekkeeni tuotoksia. Tomaattipuskassa on jo kolme tomaatinraakiletta. Chili kukkii, mutta kukista ei tule palkoja. Olen nyt yrittänyt toimia niille pölyttäjänä pumpulipuikolla sohien.

 

1734384.jpg