<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Oli taas joku ottanut ja ryypännyt meidän bussipysäkillä. Rikkonaisia pulloja, pahvin paloja ja sokerina pohjalla pysäkin istuimella ruskea lammikko. En nyt jäänyt tutkimaan, että oliko se paskaa vai oksennusta, mutta laatta meinasi lentää välittömästi. Sitten pitikin jo siirtyä useampi metri pysäkistä, kun meinasi mielikuvitus ryhtyä tekemään tepposiaan ja refleksit toimimaan. Nimittäin oksennusrefleksit.

 

Minä en kestä toisten oksennuksia, en edes omiani. Olen myötätunto-oksentelija. Niillä kerroilla kun ketään muuta ei ole ollut paikalla, ja olen joutunut auttamaan oksentelevaa ihmistä tai siivoamaan oksennuksia, minulta tulee itseltänikin. Ja ei mitään yökkimistä vaan sitä ihan itseänsä.

 

Hupaisinta tässä lienee se, että silloin kun minulla oli kissoja, niin niiden oksennuspallotkin saivat saman reaktion aikaan. Voi herranen aika. Nyt kun taas aloin miettiä asiaa, niin pitäisiköhän mennä suosiolla vessan yökkipyökkimetsään. Ei ole meikäläisestä vieläkään sisar hento valkoiseksi taikka muuten auttavaksi henkilöksi. Ja voitteko kuvitella että edellisessä ammatissani kuitenkin kymmenisen vuotta pelastelin humalaisia kakaroita ojanpohjilta ja muualta. Ihmekö sitä pysyi niin hoikkana, ammatti aiheutti minulle bulimian...