<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Olen luvannut Luonnonvoimalle viettää joulun hänen kanssaan. Itse osaisin kyllä olla yksinkin, mutta se oli eromme jälkeen melkein ensimmäinen ja suurin huolenaihe hänellä. Nythän minulla on pakopaikka, jos se joutava viinanlitkiminen alkaa, ja varaa ajella vaikka taksilla, jos julkiset eivät kulje. Onneksi minulla on koko viikko vapaata, joten saan jossain vaiheessa vietettyä laatuaikaa myös itsekseni.
Koska tiedän, että Luonnonvoima tahtoo viettää ”perinteisen” joulun, on syytä ostella jotain lahjojakin. Mikäs siinä, muille osteluhan onnistuu. Mutta eilen koin ihmeen. Kauppa oli hiljainen ja tyhjä, kiertelin kaikessa rauhassa ja kuinka ollakaan, löysin juttuja jopa itselleni, sellaisia ”joulu”lahjoiksi sopivia. Löysin olohousut, kivat harmaat ja pehmeät. Samoin löysin uuden käsilaukun, se oli kyllä aika kallis, mutta kun oli vielä mustaa nahkaa, niin ajattelin sen verran törsätä. Sijoittaa itseeni.
Luonnonvoimalle sain oloasun, pari dvdtä ja desimitan. Sitä hän nimittäin haikaili jossain vaiheessa. Aikaisemmin olin jo hankkinut Liiteri-kaupasta veistosarjan. Siitä naureskelinkin ystävättärelleni, että jos minä vielä asuisin samassa osoitteessa, ei meille ilmestyisi minkään valtakunnan kaiverteluvermeitä. Nyt se on aivan sama, tehköön asunnostaan ja huonekaluistaan sellaisia kuin tahtoo.
Vielä kun saisi selvän siitä melkein ilkeästä tytärpuolesta, että tuleeko se vai eikö tule. Joka toinen päivä kun vastaus on joo ja ehkä, joka toinen päivä taas ei. Ilmeisesti joudun vielä jouluaattona uudelleen ostosreissulle, sanokaa minun sanoneen. Nimittäin mikäli hän ei isänsä kanssa joulua vietä, en koe mitenkään tarpeelliseksi ostella lahjojakaan hänelle. Tyttö saa niitä riittävästi äitinsä luona, jos vaan nyt sinne menee. Mutta kun tällä hetkellä hän elää vaihetta ”en tule isäpuolen kanssa toimeen, isäpuoli on saatanasta”. Joop. Aikuistumiskapinaa, sanon minä.
Omasta aikuistumiskapinastani olen päässyt ohi jossain määrin (vihdoinkin!), olen alkanut nauttia joulusta. Ehkä se on jotain takaisinottoa, lapsenakaan kun joulut eivät olleet mitään riemujuhlia. Eikä se viinasta aina johtunut, meillä vaan ei ollut mikään onnellinen perhe. Itse asiassa me emme juurikaan olleet perhe, vain viisi ihmistä, jotka sattuivat asumaan samassa osoitteessa.
Välillä sitä vaan on kamalan kateellinen kaikille niille, joilla on normaali perhe ja normaali suhtautuminen juhlapyhiin ymmä muuhun sosiaaliseen yhteiselämään. Tulee miettineeksi, että olisikohan sitä jotenkin parempi ihminen, jos olisi kauhalla annettu eikä vaan sormustimella? Vai olisiko sitä kuitenkin sama paska pikkusen eri paketissa?
