<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Juma, että työpaikka saa minut raivon partaalle. Suurena amerikkalaisena konglomeraattina meillä on suuren amerikkalaisen it-konglomeraatin käyttöjärjestelmä, toisen amerikkalaisen verkopyydykset ja ansat. Arvatkaa kestääkö koneen käynnistys aamuisin. Tänään otin aikaa, sain ohjelmat (sähköpostin, internetin ja wordin) käynnistymään 10 minuutin odottelun jälkeen, sitten ne päättivät kaikki sulkeutua itsekseen. Käynnistin ohjelmat uudelleen, ihme kun kone kuitenkin pysyi käynnissä. Käyttökelpoiseksi ne tulivat vajaan kymmenen minuutin kuluttua suoritettuaan erinäisiä varmistuksia, haisteluja ja muuta tuubaa.

 

Odottelen joka aamu lähes puoli tuntia, että voin aloittaa työnteon. Voisimmeko siirtyä takaisin faksi- ja telexkantaan, ennen kuin saan a-tyypillisen sydänkohtauksen? Sen lisäksi voisimme ottaa käyttöön papyrukset ja nuolenpääkirjoituksen.

 

Tai sitten jonain päivänä vain saan tarpeekseni, paiskaan näytön, näppiksen ja keskusyksikön ikkunasta parkkipaikalle ja jätän hyvästit työelämälle. Siirryn valkotakkisten hoitajain helllään huomaan. Sitä ennen kai tämä vaan on kestettävä kuten naiset konsanaan. Mutta korvat kyllä savuttavat, samoin takin ja paidan hihat. Avokonttorini pilttuu on täynnä kuopimajälkiä.

 

Eilen lääkitsin itse itseäni. Niska on jumissa. On ollut koko viikonlopun. Ibuprofeeni ei yksin auttanut. Kun oikein tarkkaan nuohosin kaikki jemmani läpi, löysin vielä yhden sirkan. Otin siitä eilen illalla puolet ja tänään aion tuhota toisen puolikkaan. Jumi on saatava jollain keinolla laukeamaan, tai muuten lähtee näkökyky. Sirkkojen jälkeen ryhdyn tuhoamaan jäljellä olevia diapam-varastojani. Lääkkeistä muuten tuli mieleen, että enpä olekaan eron jälkeen tarvinnut muuta kuin buranaa krapulaan. Oli siitä erosta jokin hyöty, maksa ja munuaiset voivat paremmin, kun eivät joudu suodattamaan verestä kaikenlaista tuubaa koko ajan.

 

Tällainen päivä tänään. Olisiko huomenna parempi?