<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen taantunut lapseksi jälleen. Mies kaivoi kätköistään useamman vuosikerran Non stop –nimistä sarjakuvalehteä, joka ilmestyi 70-luvun puolivälissä. Pääkoppani täyttävät Yoko Tsuno, Niilo Pielinen, Benjamin, Corto Maltese (jota tosin silloiset lapsilukijat eivät oikein palautekirjeissään ymmärtäneet) Piko, Fantasio ja maailman ihanin Marsupilami (muistan kun haaveilin sellaisesta lemmikkieläimestä) ja STRUMFFIT. Ei mitään s**tanan vesitettyjä smurffeja, vaan ihan oikeita strumffeja, jotka strumffaavat niin strumffisti kaikkea. On muuten vaikea sana, tuo strumffi.

 

Hupaisia ovat myös lukijoiden omat sarjakuvat takasivulla. Se on ollut melkoinen kulttuuriteko julkaisijalta, kun on antanut suomalaisille nuorille sarjakuvapiirtäjille mahdollisuuden saada strippinsä julkisuuteen. Kömpelöitähän ne ovat, mutta jos se on innostanut yhtäkään kehittymään ja jatkamaan uraansa, niin on tehnyt tehtävänsä.

 

Lehdissä on myös lapsille suunnattuja mainoksia. Sieltä on löytynyt jo monta asiaa, jotka nykyisestä elämästäni puuttuvat, mm. Rosvo-Roope salmiakki- ja hedelmäkarkit sekä lumiukon pään muotoiset jäätelötikut, joissa oli vadelma-, mansikka- ja suklaajäätelöä. Nam. Muistan miltä se maistui, suklaa oli aika karvasta, mutta sitä olikin vähiten.

 

On tuosta meillä elävästä hamsterista siis joskus iloakin...