<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Melkein ilkeä tytärpuoli oli taas ilmestynyt lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Ilmiselvästi hän on kadottanut jo toisen kotiavaimemme, kun soittelelee ovenaukaisijaksi öiseenkin aikaan. Onneksi isänsä oli ollut hereillä, katsonut jotain minulle sopimatonta zombiekauhuelokuvaa, tyttö oli päässyt sisälle. Avaimen teettäminen maksaa 24 euroa. Kahden avaimen teettäminen 48 juroa. Iso raha.

 

Neiti on aikuistunut, kehittyy kaiken aikaa, mutta silti joitain harmittavia piirteitä on edelleen (muitakin kuin tuo avainten hävittely). Ensinnäkin, vaikka nyt en tahtoisikaan ryhtyä häntä hyysäämään ja lahjomaan, olisi kiva joskus hankkia hänelle jotain muutakin syötävää kuin leipää ja vihanneksia. Hän kun edelleen on täysvegaani. Tästä seuraa vain se, että kaikki tuoremehu on aamulla kadonnut, kun tyttö ei keksi mitään muuta syötävää jääkaapista.

 

Seitsemäntoista vuotiaana pitäisi neidon olla kauneimmillaan, täytyy sanoa, että hänen niin kuin monen muunkin peikkolapsen kohdalla kauneuden täytyy olla katsojan silmissä. Minä en tahdo ymmärtää miksi naama pitää rei´ittää ja korvanlehden reiät levittää tolkuttomiksi holeiksi. Ei varmaan minunkaan äitini kyllä ymmärtänyt useampia reikiä, takkutukkaa eikä vaihtuvaa väritystä. Jokaisella sukupolvella taitaa olla oma käsityksensä kauneudesta. Mutta kun ne korvanlehdet eivät ikinä palaudu, onpa kiva hakea töitä, kun nipukat roikkuvat olkapäillä...

 

Ja miksi meille pitää vain tulla yöllä. En ikinä tutustukaan tähän uuteen ihmiseen, kun en näe häntä kuin vain makaamassa olohuoneen vierassängyssä ja karjumassa meidä olemaan hiljaa, kun hänen pitäisi nukkua. Heräämisen jälkeen hän valloittaa tietokoneen ja seuraavaksi alkaa riidellä isänsä kanssa tv-kanavista. Sen jälkeen olenkin niin tympiintynyt, että patistan miehen viemään tytön äitinsä luokse. Tässä se nähdään kun on lapseton itse, ei osaa toimia kakaroiden kanssa. Eikä tähän auta edellinen ammattikaan (jossa jouduin olemaan tekemisissä kovinkin taajaan nuorison kanssa – mutta ne pysyivätkin enimmäkseen poissa MINUN reviiriltäni).

 

Mutta muuten olen reipponen edelleen. Oi tätä pirkeyden tunnetta, voi.