<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vieraat, nuo vihoviimeinen riesa työelämässä. On taas ollut maailman kirjat sekaisin, kun kävin hakemassa aamusella pari herraa toimistolle kylään. Sen jälkeen kollegoille tuli mieleen miljoona asiaa, jotka olisi pitänyt hoitaa jo viime viikolla. Siinä sitten askarrellaan saunailtaa, ravintolavarausta, koulutusmateriaalia ja muuta mukavaa tuli persien alla ja pohditaan sopivia tapoja grillata kyseisiä elimiä noilta viime hetken höseltäjiltä.

 

Ei tietenkään minun hommillani kiire olisi ollutkaan. Mitä nyt pitäisi hoitaa yksi yhteenveto huomiseksi, toinen tänään iltapäiväksi, hoitaa muutaman muun suuren kokouksen järjestelyitä ja miettiä kuka saa tuurata koko osastoa, kun olemme asettamassa tavoitteita talon ulkopuolella keskiviikkona. Ja sitten loppujen lopuksi saunotaan, syyvvään ja juuvvaan, lauletaan, nauretaan ja haukutaan toisemme litteiksi.

 

Niin on tapoihin on kuulunut siitä saakka, kun tähän firmaan tulin töihin. Se oli itse asiassa ensimmäinen työpäiväni. Siitäkin on jo KAHDEKSAN vuotta! Minne tämä aika menee? Kuka sen varastaa? Kohta saan jonkun kymmenvuotisprenikan rintamukseeni. Voi kamala, minne voi karata? Olen kohta elänyt Helsingissä pitempään kuin millään muulla paikkakunnalla? Olenko muuttumassa tsadilaiseksi?

 

Voisinko nyt heti välittömästi lopettaa tämän typerän jaarittelun ja ryhtyä tekemään TÖITÄ? Ääliö.