Makasin pinnasängyssä, ikäni oli varmaan kolmisen vuotta. Oli yö, ohiajavien autojejen valot tekivat rantuja rintamamiestalon yläkerran asunnon kammariin. Seurasin niiden säännöllistä liikerataa seinissä ja katossa. Kuuntelin vanhempieni riitelyä keittössä, äidin suhiseva ääni, isän karjahdukset, rikkoontuvan astian ääni. Lopulta oven paukahdus, jonka jälkeen äiti hiipi sänkyyn. Sänky oli päivisin sohva.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Äiti kääntyili hetken, huokaili ja vihdoin nukahti koiranuneen. Autojen määrä väheni, odottelin hiljaisuudessa, että koska ne tulisivat hakemaan minut.Ei tämä voinut olla lopullinen sijoituspaikka, tässä oli sattunut joku virhe.

Odottelin monta vuotta, lopulta tajusin, että se oli turhaa. Oli tyydyttävä siihen, mitä oli saanut ja tehtävä muutos itse, mikäli sitä tahtoi.