Kirosin ja ajoin, ajoin ja kirosin. Matkaa vaatimattomat kymmenen kilometriä, mutta pimeä asvaltti, pimeä vuodenaika ja pimeät kanssa-autoilijat saivat matkan tuntumaan noin sadalta kilometriltä. Sylettää kun ei ole bussikortti voimassa (säästän), eikä oikein ollut pokkaa pyytää sitä meillä asuvaa ajamaan minua töihin.

Miksi ihmiset kaahaavat kuin viimeistä päivää? Ei kai kenelläkään nyt TÖIHIN voi niin kamala kiire olla?

Minulta pitäisi ottaa kortti pois. Ei minulla kyllä sitä olekaan, pesin sen pahvisen vaaleanpunaisen joskus vuonna öljylamppu ja lankapuhelin, enkä koskaan ole tullut hankkineeksi uutta. Eihän sitä kortilla ajeta. Minun ei kyllä pitäisi ajella muutenkaan. Ihminen, jolta puuttuu hämäränäkö ja stereonäkö, on vaarallinen autokuski. Onnneksi edes tiedän rajoitukseni. Jotta jos tänä aamuna edessäsi körötteli mummovauhtia joku Volvo, siinä olimme minä ja Riesa.

Asuntotoimisto aukeaa yhdeksältä. Puheluihin vastataan ruhtinaalliset kaksi tuntia. Ehdottoman hyvää palvelua.