Meillä asuvan kolme vapaapäivää alkoivat tänään. Senhän arvaa, mitä varten hänen vapaansa ovat. Sitä samaa varten kuin minunkin vapaani, rentoutumista varten tietenkin. Taitavat rentoutumiseen tarvittavat aineetkin osittain olla samoja, mutta minkä ihmeen takia niillä on meihin niin erilainen vaikutus?

Meillä asuva läksi "puistoon syöttämään sorsia ja rauhoittumaan". Tämänkin olen nähnyt aikaisemmin. Ja että tilanne olisi mahdollisimman ahdistava, minun pitäisi huomenaamulla lentää jonnekin päin Suomea kokoustamaan tärkeissä asioissa. Sitten tulla takaisin ja seuraavana päivänä lähteä kolmen päivän työreissulle. Pitäisi olla pirteä, levännyt ja hyvinvoipa.

Rauhoittumisen tarve meillä asuvalla johtuu siitä, että hän vaatimalla vaati vastausta, aionko pistää avioeron toisen vaiheen eteen päin vai en. Hän kuulema tarvitsee aikaa sopeutua. Ymmärrän, epätietoisuus on kamalaa. Minä tarvitsen paikan minne päästä piiloon tätä sopeutumista. Minä nimittäin romahdin ja annoin puheen valua suustani. Onneksi se pahin ei vielä tipahtanut, hän ei tiedä, miten lähellä asunnon saaminen on. Koska sitten minulta ihan oikeasti vietäisiin loputkin unet.

Ensimmäinen asia, minkä aion tehdä omassa kodissani sitten joskus, on katkeamaton uni. Ja itku. En jaksa enää olla vahva ja voimakas. Tahdon itkeä silmät päästäni. Ulvoa.