<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Luin taas liikaa lehtiä aamulla, päässä soi Joy Divisionin Atmosphere. Oli se, kun oltiin nuoria ja nättejä, sitten pantiin naamaan liikaa meikkiä ja värjättiin pää, hankittiin rievut kirppikseltä, vaatteisiin hakaneuloja ja erilaisia bändi- tai mielipidenappeja. Mehän näytimme ihan minun melkein ilkeältä tytärpuoleltani, herramunjee! Vakavasti puhuen, tuli pieni surku, Ian Curtis kuitenkin oli herkkä herrahenkilö, mutta pitääkö sitä sen takia mennä tappamaan itsensä?

Tietysti kun katsoo itseään peilistä niin ymmärtää osan, ehkä hän ei tahtonut kuolla vanhana.

Jonkun aikaa sitten satuin telkkarin ääreen, jossa sivuttiin samaa aihetta elokuvassa 24-hour Party people, Englanti nyt tietysti on Englanti, ja me asuimme Suomessa, mutta oli se vaan tavallaan hienoa aikaa. Siinä oli yhteisöllisyyttä, jota niin kovin nykyään toitotetaan. Siis alussa, sittehän elokuva lähtee vaan seuraamaan tylsää klubiextasyseksilinjaansa, boooorrrinnggg.

Minun avioerosponsorini kävi kylässä. Sellainen persoona, joka myönsi minulle mikrolainan, että pääsin omaan kotiin. Olipa mukavata haastella, toivottavasti seuraavalla kerralla tapaamme oikein pitkän kaavan mukaan. Se kyllä saattaa heikompia sitten heikottaa sen keikan jälkeen. Ainakin aikoinaan meillä oli turnauskestävyyttä. Ja ruuantekohaluja. Ettei nyt pelkästään juopotteluksi mene.

Nyt ilmapiiri on rauhallinen, taidan hakea kupin kahvia. Päässä jytisee joku muu kuin ajatukset.