<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Pääsin Kiasmaan tutustumaan valokuvaaja Nan Goldinin näyttelyyn. Aika hurja juttu. Kuvat ovat kauniita. Nanin elämä on ollut melkoisen hurjaa. Hän karkasi kotoa teini-ikäisenä 70-luvulla ja New Yorkissa rakenteli oman perheen transvestiiteistä, transseksuaaleista ja muista "oudoista kavereista". Heistä hän myös otti ensimmäiset kuvansa.

Kun katselin Nan Goldinin omakuvasarjaa diaesityksenä, oli jotenkin mielenkiintoista nähdä kuinka pikkutyttösestä tulee hippi, punkkari, rakastunut, pettynyt, pahoinpidelty, narkkari, toipilas ja sitten lopussa retkahdusten kautta melkoisen seesteinen hahmo. Musiikkina Eartha Kittin All by myself. Meinasi tulla tippa linssiin. Koko näyttely oli liikuttava! Kollega totesi, että ahdistava. Minä mietin mielessäni, että elämä usein on.

Menkää ihmeessä katsomaan. Nan on itse suunnitellut ripustuksen, lehdistöä hän ei tosin jaksanut Suomessa viihdyttää, vaan jätti heidät kuni nallin kalliolle tiedotustilaisuudessa. Toisaalta ymmärtää kun katsoo hänen kuviaan ja elämäänsä. Näyttely on avoinna 13.4. saakka.

Ja ottakaa valokuvia! Dokumentoikaa elämänne!