<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jos henkilön puhelimesta loppuu akku, eikä henkilö ole varma, minne on puhelimensa jättänyt, on henkilöllä enemmän kuin epämukavaa, kun hän sunnuntai-iltana etsii puhelintaan laittaakseen herätyksen päälle. Oli se soinutkin viikonlopun aikana, viestejä löytyi vastaajasta. Pitää varmaan palata astialle anteeksipyytöjen kera. En se minä ollut, vaan tekniikka ja kadonnut puhelin.

 

Jossain vaiheessa viikonloppua mietinkin, että minkähän takia kukaan ei ole soittanut minulle. Sitten unohdin asian, ajattelin, että eipähän varmaan kenelläkään ole mitään sanottavaa, kun en tapaakaan ketään.

 

Lauantaina kävin iltapäivällä meillä asuvan krapulaisen kotiinsa. Saunan jälkeen se näytti jo ihan ihmiseltä. Itselläni se pieni silkasta elimistön järkytyksestä (mitä, alkoholia!?) johtuva heikotus meni ohi kunnon aamukahvilla. Sunnuntaina teeskentelin kotihommia erittäin varovaisesti, ilma oli kaunis kuni morsian, seurasin sitäkin luonnonnäytelmää varovaisesti ikkunan takaa.

 

Olen sähköinen persoona. Tukka leijuu puolisen metriä pääni yläpuolella ja saan/ jaan pieniä sähköiskuja kaikkialle tasapuolisesti. Lounas (banaani ja appelsiini) paleltui työmatkalla. Tätä kai nyt sitten kutsutaan ihan oikeaksi talveksi. Kaunista on, mutta kylmää.