<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Meinasin vuodattaa kovasti elämästä adhd-aikuisen kanssa, mutta en muuten jaksa. Käykää lukemassa ADHD Liiton sivuilta.

 

Sen sijaan voisin antaa huutia miehen omalääkärille sekä yhdelle perkeleen neurologille, jotka molemmat lausunnoillaan ovat tuudittaneet puolisoni (toistaiseksi näin voi sanoa) Ruususen uneen. Kun hän kerta on selvinnyt tänne saakka, niin ei sitä enää kannata ruveta tutkimaan eikä hoitamaan. Ja vitut, sanon minä. Kunpa saisin heidät asumaan meillä asuvan kanssa vaikka kuukaudeksi, niin jo muuttuisi ääni kellossa. Viikonloppukin voisi riittää.

 

Toinen asia, jonka luulisi heitä herättäneen, ettei miehellä ole ammatillista koulutusta, vaikka aloitettuja kouluja on monta. Sitten jos vähän enemmän olisivat kyselleet, niin olisi selvinnyt se levottomuus, joka ajaa ihmistä pois rutiineista ja loppuunsuorittamisesta. Älyssä ei ole vikaa, ihan normaali, jos minulta kysytään.

 

Jos minulla olisi rahaa, veisin vieläkin meillä asuvan yksityislääkärille. Haluaisin nimittäin helpottaa hänen ja läheistensä loppuelämää. Sieltä hän saisi lääkityksen ja kenties jopa tietoa, mistä hakea tukea. Ei yksi ihminen, ns. vaimo voi pelastaa ihmistä, vaikka oikealle tielle saisikin. Siltä vaimolta on nimittäin nyt voimat loppu. Ei jaksa.

 

Edit 09:10 Huomasin muuten että olen ryhtynyt kiroilemaan. Ei hyvä. Minun luonteeseeni ei kuulu tärskäytellä joka tilanteessa vaan tehdä täsmäiskuja tarvittaessa. Se on tää stressi.