<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kuten olen kertonut, olen erittäin huono katsomaan elokuvia. Lauantaina kuitenkin satuin istumaan olohuoneessa kun kakkoselta alkoi vyöryä meksikolaisespanjalainen Seksiä myötätunnosta (Sexo por compasión, v. 2000). Voi hyvänen aika miten hauska, liikuttava ja viehättävä elokuva! Kyseessa on esittelyn mukaan draamakomedia, jossa yksin jäänyt hyväsydäminen nainen palauttaa uneliaan pikkukylän elämäntahdon epätavallisella ratkaisullaan.

 

Sunnuntaina mies yritti saada minua tuijottamaan kaksikin elokuvaa. Maailmojen sota osoittautui niin ahdistavaksi, että se jäi katsomatta, ne huojuvät önnit kyllä tulivat sitten uniin heti viime yönä. Sen sijaan Disneyn Ihmeperhe oli miellyttävän leppoisan bondmainen piirretty, aina musiikkia myöten. Kyllä vaan tietokoneella saa ihmeitä nykyään aikaan animaatiossa.

 

Viikonlopun jälkeen on käsittämättömän vaikea herätä töihin. Pitäisi ihan suosiolla vääntää kello myöhemmin herättämään ja ottaa sitten vahinko takaisin seuraavina päivinä. Sen lisäksi pitäisi mennä ajoissa nukkumaan, pitäisi hoitaa taloutta, varata pyykkivuoro, pestä tiskit, hoitaa kukkasia ja muutenkin muuttua ihmisenä.

 

Jaan kanssanne tämän aamuisen ajatusleikkini Tarjan ja Saulin vaalitaistosta. Tulee mieleen lastenlaulu, joka menee suurinpiirtein näin:

 

Mummo kanasensa niitylle ajoi,

Pienet kanaset ne hyppeli

Vaan metsästä hiipi se hiljainen kettu viekas ja pitkähäntäinen

 

Mummo kiirehesti niitylle juoksi

Pienet kanaset ne hyppeli

Hän luudallaan huiski sinne ja tänne

Ketun metsähän karkoitti.

 

Kettu nuoleskeli huuliaan salaa,

vesi herahti jo kielelle.

Vaan mummopa päästi vahdin irti

ja kettu se jalat alleen sai.

 

Kaikkea sitä bussipysäkillä miettiikin.