<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mistähän tuokin sanonta on kotoisin? Ei juuri mistään. Niin kuin ei oikein mikään muukaan ole mistään. En minäkään. Vituttaa ahistaa ja masentaa, tuntuu epäonnistuneelta. Avioero on kuulema puolison kuoleman jälkeen suurin stressifaktorin nostaja. Ei tämä ainakaan vielä toistaiseksi ole helppoa ollut, vaikkei olla päästy vielä itse eroon saakka.

 

Yksi ystävä varoitteli puolison lähdöstä pimahtavista ukkeleista, joiden tekeleitä lehtikirjoituksissa näkyy silloin tällöin. En osaa vielä sitä pelätä, muuttokin tuntuu kovin kaukaiselta, kun ei ole osoitetta. Tosin sekin on pyörähtänyt pari kertaa mielessä, että mitenhän siinä käy. Todennäköisesti tavarat korkeintaan hajoavat. Siinäpähän sitten alan rakentamaan elämää tyhjästä nelikymppisenä. Mutta kuten olemme jo todenneet, enpä ole ensimmäinen, joka siihen joutuu.

 

Töissä osastollinen pomoja, pikkupomoja ja kollegoita tekevät paikanvaihdosrumbaa. Kenelläkään ei ole sitä common sense osastoa juurikaan nähtävissä. Sutta ja sekundaa. Ja arvatkaa kuka työntelee kaappeja. No minä tietysti. Eipähän tarvitse muuta ajatella.