<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vuosi sitten katselin marjojenmyyntitiskejä kuolaten. Minulla oli vara ostaa mansikoita pari kertaa koko kesän aikana, vadelmista voinut haaveillakaan. Kas, kun marjanmyyntitiskeillä ei juurikaan luottokortti käy maksuvälineeksi, ja rahaahan minulla ei ollut. Kaikki mikä tuli, meni suoraan laskuihin. Eläminen tapahtui luottokorttivelalla.

 

Jo vajaassa vuodessa on pahin takana. Se antaa uskoa siihenkin, että vielä minä näen velattoman päivän ja siirryn takaisin normikuolevaisten kastiin, jossa rahaa on sekä kukkarossa että tilillä. Ja missä voidaan käydä ex tempore kahvilla, taidenäyttelyssä, elokuvissa tai muissa huvittelupaikoissa.

 

Marjoihin minulla on varaa jo nyt. Vähänkö tunsin itseni leuhkaksi, kun viikonloppuna ostin litran mansikoita ja ropposellisen vadelmia. Molempia! Kyllä ne maistuivatkin! Kuin olisin ulkomaille päässyt, kun aamupalaksi napostelin puoli rovetta makeita vadelmia ja muutaman mansikan päälle. Samoin kahvilakeikkoihinkin on jo varaa enemmälti kyselemättä. Syön paremmin, enemmän vihanneksia, vähemmän lihaa.

 

Sanovat, että rahan ostovoima pienenee. Voi olla totta, mutta kun elätti suurta lasta, joka söi enemmän kuin tienasi, niin lapsesta päästyään huomaa, miten paljon siihen on uponnut. Olen saanut uusittua vaatteeni, rakenneltua kotia, ja nyt alan jo siirtyä turhuuksien turuille (lue: digikamera). Jotta antaa vaan inflaation tulla, ei paljon pelota, ei se niin paljon voi vetää kuin Luonnonvoima.