<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Koko viikonloppu meni piipertäessä. Vaan väliäkös tuolla, ei kai sitä aina tarvitsekaan suuria ajatella. Eilinen oli aivan yhtä rauhallinen kuin lauantaikin. Oikeastaan, jos elämäni olisi noin rauhallista, blogini kuolisi luonnollisen kuoleman. Odotettavissa siis sitten, kun joskus oman kodin saan. Mutta toisaalta mieluusti otan rauhan ja hiljaisuuden, jos toisena vaihtoehtona on levoton elämä, unettomuus ja hermojen menettäminen. Pahemmista seuraamuksista puhumattakaan.

 

Vaatetilanteeni parantui ihmeesti. Ensin sain vaalean neulejakun (ostin sen viinalla itse asiassa ;-). Sitten kun sitä kotona ihailin, aloin miettiä, että missä ovat yhdet luonnonvaaleat pellavahousuni. Aikani kun kaappeja kaivelin, nekin tuli pöyhittyä esiin. Ihme ja kumma, mahduin niihin, itse asiassa melkein paremmin kuin viime kesänä. Olen siis kevyesti laihtunut. Tai sitten läski vyötäröltä on siirtynyt jonnekin toisaanne.

 

Löysin kaksi pokkaria, ne saavat lähteä juhannusreisulle Prahaan mukaan. Saa edes jotain luettua joskus. Ei kyllä pitäisi valittaa, sen jälkeen kun meillä asuva aloitti työt, luen jo neljättä kirjaa. Hitaasti, mutta varmasti pääsen vielä vauhtiin. Tiedän, että retki ei ole mikään huvireissu, mutta kuitenkin haaveilen istuskelevani jossain kahvilassa (baarissa – Jope Ruonansuun toinen persoona -äänellä) siemaillen kahvia (beherovkaa tai votkaapas) ja lukien kirjaa (gnääh, vilkuillen paikallisia uroksia). Jos nyt edes yhden sellaisen keikan kerkeäisi tekemään, kiva olisi.

 

Kaiken tämän lisäksi olen pohdiskellut bloggaajien sielunelämää. Nyt kun on taas lyhyen ajan sisällä tavannut useita, niin heidän blogejaan lukiessani kuulen heidän äänensä. Niinpä, kuulen ääniä. Huomasin vaan omasta mielestäni selkeän yhteyden puhutun ja kirjoitetun kielen samankaltaisuuksista, painotuksista, tauotuksesta, huumoria ja mielialaa unohtamatta.

 

Joop, sekaisin se on menossa, ei voi auttaa.