<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ei se niin pahalta tuntunutkaan kuin kuvittelin, eläminen radioskugganissa nimittäin. Enpä juuri kaivannut nettiä muuten paitsi mahjongin pelaamiseen. Sen lisäksi olisin ehkä kertonut, että anoppini on yhtä ärsyttävä kuin ennenkin, mutta piankos heistäkin päästään, kun muuttavat muille maille lämpimille, nyt kun miehensäkin jäi eläkkeelle.

 

Olisin myös saattanut taas jälleen kerran kirota meillä asuvan miehen alimpaan helvettiin. Se sai suomalaisugrilaisen kansanjuhlan päätteeksi jonkun omituisen kohtauksen, ja rikkoi tuolin sekä sotki keittiön maton punajuurisalaatilla. Siinä vaiheessa menin nukkumaan, hävetti niin paljon, ettei huvittanut enää katsoa sitä tornimista. Vieraat olivat yllättävän ymmärtäväisiä. Ehkä huono käytös päissään kuuluu myös heidän kulttuuriinsa.

 

Lauantaista olisin saattanut mainita, että lepäiltyä tuli. Samaa oli tarjolla eilenkin. Olen ripittänyt miestä ja ihmetellyt mikä tekee kiltistä ja mukavasta ihmisestä sekopään. Se muuttuu autistiseksi kolmevuotiaaksi, ei kuule, ei näe, mutta päässä vipajaa ja lujaa, jälki on pahan näköistä. Tuo karkoittaa minutkin pikkuhiljaa kauemmaksi, menee luottamus. Surullista, en tiedä, tajuaako hän sitä.

 

Offiisi on aivan sekaisin. Oletteko koskaan kuulleet 30 – 50-vuotiaista uusavuttomista? Jos ette, voisin esitellä teille koko joukon niitä täällä meillä töissä. Ryhdyn nyt vaihtamaan vaippoja ja niistämään neniä.