En osaa olla joukossa ihmisten. Joku hetki vuosi kuukausi sitten olen jo kertonut runosta, missä mieleni on niin kummallinen, oon kuin meri kuutamolla. Jne jne jne.

Aina toivon, että olisi kivaa, mutta ei siellä firman kinkereissä ikuna ole. Pitää miettiä, kenelle puhuu ja mistä puhuu, ei saa juodakaan, kun se voisi aiheuttaa närkästystä. Ei sitä ja ei tätä. Ihan kuin lapsena sukupippaloissa. Sukkahousut pakotettiin jalkaan ja ppääle joku typerä kolttu, joka oli liian pieni, liian värikäs, liian lyhyt, liian ahdistava, ja sen päälle yrittivät ottaa valokuvia. Menin piiloon yleensä. Yksissä juhlissa protestoin niin pahasti, että muun serkkuporukan lisäksi minusta näkyvät valkeat sukkahousut.

Tänään oli taas sellainen olo. Henkiset sukkahousut hankasivat perseeseeni kaksi niin syvää vakoa, ettei henkinen mekkoni peittänyt sitä millään ilveellä. En myöskään tahtoisi jutella meillä asuvan kanssa, mutta jos vielä hetken naputtelen tätä konetta, se herää siihen, sitten on taas helvetti irti.

Minä voisin juoda verkkarihousuissa alkoholia, tehdä hyvää ruokaa ja jutella vain silloin kun huvittaa. Sitten muuten olisin ihan vaan hiljaa ja minä. Vaikka se onkin aika vähän
.