<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Meillä puhutaan. Sen lisäksi on ollut liikkeellä itkemistä ja nenänniistoa.

 

Sovittu on toistaiseksi, että tammikuu vielä katsotaan ja selvin päin. Sen jälkeen teemme päätöksen suhteestamme ja asunnon kohtalosta. Että kumpi jää vai jäädäänkö molemmat. Mutta sitä ennen sen meillä asuvan olisi syytä ymmärtää, ettei hän voi käyttäytyä niin kuin käyttäytyi. Ei minun eikä kenenkään muunkaan kanssa, jos meinaa itsensä ihmissukuun laskea.

 

Sain kiinni asuntotoimiston virkailijan, joka kertoi, että minullakin on mahdollisuus hakea kaupungin asuntoa sitten kun olen eroamassa. Kun? Eikös sen pitänyt vielä olla jos?

 

Tämä nyt tietysti on tätä puolivillaista paarustamista, että ei sitten voinut edes päätöksestään pitää kiinni. Niinpä. On vaan kotoa opetettu tieto tuolla kallonpohjassa, että avioliitto ja sen myötä myös avioero ovat isoja asioita. Niitä ei noin vain päätetä. Ainakaan yksipuolisesti. Eikä suuressa vihassa.