Minä keitän nyt kahvia. Ja paistan vähän suolaista. Koulutus alkaa viideltä. Eipä tässä ole turhia taukoja ollut.

Eilen junassa takana istui kaksi kälättävää ämmää, joista etenkin toisen äänikin kaikui pääkopassa kuin riivinrauta. Sitten se vielä alkoi rouskuttamaan kuivahedelmiä. Äänestä päätellellen olisivat voineet olla vaikka näkkileipää. Sen lisäksi päälle sylkeä lennättävä sössötys, miten hyviä eväät olivat. Olisi ollut astalolle töitä. Onneksi käsilaukusta löytyi pari korvatulppia. Mikkelissä vielä maamo päätti ottaa edessään olevasta tuolista (siitä tietysti missä minä istuin) tukea, puolet karvoituksistani jäi ämmän käteen, sormukset kiinni tukevasti tukassa. Siinä minä sitten kirosin ja näytin helevetin pahalta.

Ämmä liukeni anteeksipyyntöjä ladellen junasta. Minä viskoin tikarikatseita perään.

Ilta menikin sitten syödessä mamman eväitä. Yritin vielä vongata lupausta kalakukosta matkaevääksi. Riippuu kuulema kalakauppiaasta, ahvenia ei ole muutamaan päivään näkynyt. Muuten ei ole tarvinnut nälkää kärsiä. Kyllä tämä aina kotiolot voittaa, vaikka viime yönä näinkin painajaisia, ja aamulla nenä oli tukossa.